Kiitos avustanne ja tuestanne!

Perjantaina oli tosiaan tunnin puhelinhaastattelu. Ensimmäinen haastatteluni viiteen vuoteen. Sain paljon vinkkejä ja erityisesti henkistä tukea. Kiitos teille! Löysin myös netistä paljon materiaalia, jopa haastattelusimulaattorin.

Valmistauduin niin hyvin kuin ehdin... jostain kumman syystä aikaa ei ollut tarpeeksi. Yksikin kaksituntinen Olpan ollessa leikkikerhossa meni kokonaan firman taustatietojen urkkimiseen ja projektien selvittämiseen. Hyvä niin, sillä toimari keskittyi kysymyksissään siihen kuinka hyvin olin selvillä firmasta, tulevasta projektipäällikön toimenkuvasta ja liiketoiminta-alueesta. Niiden suhteen en onneksi jäänyt tuppisuuksi, vaan kysyin ehkä liiankin monta kysymystä...

Haastattelussa meillä synkkasi ehkä paremmin kuin aiemmin, mutta silti hieman pelotti kun en saanut vastauksiini juuri mitään responssia, en naurahdusta, hymähdystä, enkä mitään muutakaan. Mutta lopuksi sain kuulla erittäin mielenkiintoisista tulevaisuudensuunnitelmista ja että paikkoja olisikin auki 1+. Odottelen siis positiivisin mielin keskiviikkoa,johon mennessä tiedän tuomioni.

Kävi miten kävi, on se parhain päin. Jos projektipäällikön homma tästä urkeaa, olen tosi liemessä koko perheen sopeutumisen ja ajankäyttöni kanssa. Mutta eiköhän siitäkin selvitä kovalla työllä. Jos taas minulle tarjotaan ns nuoremman asiantuntijan pestiä, saan ottaa Suomeen muuttomme hiukan rennommin ja töihin paluukin sujuu pehmeämmin. Näin luulisin.

Jos sittenkin mokasin ja toinen haastateltava olikin superammattilainen, joka lupasi hoitaa duunit 1+ ihmisen edestä, olen kai pettynyt. Aion silti mennä firman oven taakse kolkuttelemaan jahka olen asettunut Suomeen. Mielenkiintoiset ajat siis edessä.

Seuraavaksi kysyisinkin kuinka te työssäkäyvät äidit oikein jaksatte ja selviätte??? Miten helpotatte arkeanne (siivouspalvelu?, pesupalvelu?, einekset?, isovanhempien apu?)??? Menevätkö kaikki viikonloppunne siivotessa, pyykätessä ja kauppareissuilla? Entä sunnuntait leporankana viikon rasitteista palautuessa? Tiedän että teistä moni tekee osapäivää, mutta silti väsymys on ainainen seuralainen? Vai olenko pahasti väärässä?

Mies totesi viikonlopun jälkeen olevansa aivan loppu, koska kotitöitä on kuulemma niin infernaalinen määrä?!? Ja kaikki tämä vain siksi, että minulla sattui olemaan poikkeuksellinen tehtävä, joka esti normaaleihin kotitöihin keskittymisen muutamaksi päiväksi!
Siis, hei... hän oli kotona pe-su ja imuroi sinä aikana kerran ja kokkasi perheelle 2 kertaa. Minä imuroin viikossa 2-3 kertaa ja laitan ruokaa toistakymmentäkertaa. Ja pyykkivuoret siihen päälle... mutta se on nykyinen toimenkuvani ja osaan ottaa hommat jo suht rennosti. Olemme molemmat hyvin epäjärjestelmällisiä, joten välillä tuntuu että vaikka siivoaisimme ja järjestelisimme 24h ei asunnosta tulisi siistiä. Pölypallerotkin ilmaantuvat nurkkiin heti imurointia seuraavana päivänä. Miten tämä on mahdollista? Väärät tekstiili ja matot? Miehellä on teoria: kun olemme kaikki pois kotoa päivät, pysyy kotikin siistinä eikä siivoukselle ole tarvetta kuin max kerran viikossa. Ja kaupasta voi ostaa pikaruokaa ja eineksiä viikkoilloille ja kokata kunnolla vain viikonloppuisin. Nähtäväksi jää...

Hiukan hirvittää jo etukäteen tuleva arkielämämme ja sen sujuva järjestyminen. Olen jo niin tottunut Sveitsin systeemiin, että koen tämän jopa paremmaksi kuin Suomen... tai ideaalisin olisi Sveitsin ja Suomen systeemin välimuoto. Nainen 60% töissä, mies 80% eli aikaa tehdä yhteisellä ajalla muutakin kuin kotiraadantaa... ja kaikki tämä ilman että voileivän päältä loppuu särvin! Ei taida olla Suomessa mahdollista? Koen tosin tulevani toimeen vähemmälläkin, jos palkintona on enemmän perheen yhteistä aikaa.

Nämä ovat mietteet ennen kuin olen edes töitä saanut... ei hyvää päivää... kotihommat kutsuvat! Tsemppiä teille kaikille työläisille ja kotiäideille (hausmanagereita oomme kaikki!!!) omien sorviensa ääressä myös!