Ekaa viikkoa töissä yli 6 vuoteen!!!

... siis palkallisissa töissä! Tai miten se sitten ajatellaankaan?! Koimmehan Sveitsissä että miehen palkkaan kuulunut "vaimon palkanosa" ja sitä myötä myös vaimon eläke olivat ansioni nimenomaan kotitöistä. Suomessa vastaavaa systeemiä ei ole. Täällä ollaan vain joko hoitovapaalla tai työttömänä.

Työtilaisuus tuli hieman puskan takaa. Kyseessä on nimitäin samainen hallinnollisesti Jyväskylän Yliopistoon kuuluva kansainvälinen konsulttifirma, johon olin yhteydessä jo Sveitsistä käsin. Joulukuussa minun sijastani paikan sai eräs pallinsa menettänyt IT-proffa, joka nyt teki oharit ja lähti vakavaraisemman työnantajan palkkalistoille. Koska olen edelleen riski, saan olla ensimmäiset 2kk harjoittelija orjapalkalla. Jos hakemukset Eu:lle ottavat tulta alleen (rahoitushana aukeaa), saan jatkoa. Vakinaisia täällä ei ole edes nähty.
Työ on mielenkiintoista, jos vain pääsisin niihin kiinni. Ongelmana on nimittäin se, että kaikki jostain tietävät ovat työmatkoilla. Pomo Serbiassa ja kollega Etiopiassa. Tiedän vain että minun tulee perehtyä Montenegron koulutuksen laatuprojektiin... ja etsiä siihen asiantuntijat. Että näin täällä tänään.

Remppaa ja yrittäjävalmennusta

Istun Tuomiojärven rannalla Viitaniemessä tietsikkaluokassa tarkoituksena tehdä omat yrityskotisivut nettiin. Noh, koskapa yritystoiminnan aloittaminen on vielä mietinnässä, päätin hyödyntää tilaisuutta päivittää hieman blogia. Viime päivityksestä onkin vierähtänyt aikaa ;)

Työpaikat ovat kiven takana - etenkin jos kotivuosia on takana kohta 7 VUOTTA!!! Masennuin kun en saanut edes haastattelukutsuja, vaikka olisin täyttänyt kaikki vaaditut hakukriteerit. Osasyynä tilanteeseen lienee vallitseva taloussuhdanne. Aloitin siis paremman puutteessa yritysvalmennuskurssin. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, etenkin kun kelakin toivotti varsin "ystävällisesti" tervetulleeksi kotimaahan - en saa penniäkään avustusta Suomen valtiolta niin pitkään kuin olen kotona (lue TYÖTTÖMÄNÄ)!!!!!!!!! Ainoat tuloiksi laskettavat saamiset ovat siis lapsilisät. Ja jos tarkkoja ollaan, nekin kuuluvat pojille. Mieli on siis ollut suht maassa. En ihmettele enää yhtään heitä, jotka ovat liukkaasti häipyneet takaisin maailmalle kun Suomirätti on mäiskähtänyt vasten kasvoja (siitäs sait, mitäs lähdit kerran pois!). Te ulkosuomalaiset ystäväni jotka harkitsette Suomeen paluuta - MIETTIKÄÄPÄ VÄHÄN HEMMETIN TARKKAAN ONKO SE KOTIMAA SITTENKÄÄN NIIN RAKAS! Jos olette kerran vuotaneet aivonne ulkomaille, pitäkää ne myös siellä! Eri lukunsa tähän ovat tietysti expatit, joiden paluuolosuhteet ovat turvatummat, kuin muiden.

Oman yrityksen perustamiseenkin tuli hieman kupruja. Liikeidea No1 ei tule kyseeseen, sillä vieraan pääoman tarve olisi liian suuri. En kestä henkilökohtaisesti enempää lainaa kuin sen, jonka allekirjoitimme viime viikolla. KYLLÄ, olemme siis vihdoin velkavankeudessa - miespuolinen ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana. Hieman hirvittää, mutta maassa maan tavalla. Jos siis perustan oman yrityksen tulee se perustumaan aiempaan työhistoriaani kouluttajana ja konsulttina. Se ei vaadi kovinkaan suuria investointeja - aivot ja tietokone riittää. Haasteena on tietysti asiakkaiden löytäminen...

Ja KYLLÄ, olemme vihdoin löytäneet oman kodin (talon) ja siis liittyneet velkataakan alla taapertavien joukkoon. Uskomme tehneemme hyvät kaupat, sillä hinta ehti puolessa vuodessa tippua 1/3 alkuperäisestä. Saimme isomman, uudemman, lähempää rantaa ja keskustaa kuin olimme koskaan uskaltaneet unelmoida. Ja uusi homevapaa koulukin aloittaa toimintansa samalla alueella. Kaikki vaikuttaa siis olevan ok.

Remppa alkoi maanantaina. Selvisin mahataudista parahiksi suojaamaan, liimaamaan, teippaamaan, maalaamaan, jne. Hommaa riittää, vaikka tarkoitus oli selvitä pienellä pintarempalla. Tutut remppamiehet painavat töitä sellaiseen tahtiin, ettemme meinaa perässä pysyä. Me kun lupasimme hoitaa asioilla juoksemiset, valmistelutyöt, jne, jne...
Nyt on parasta lopettaa ja palautua jälleen LTS:n pohtimisen pariin. Postailen taas ja pistän kuvia nettiin kunhan ehdin.

Suomessa

Olen ollut tarkoituksellisesti hiljaa.
Ensin olin appivanhempien nurkissa, jossa en missään nimessä halunnut jättää koneen muistiin jälkiä blogiosoitteestani. Siirryttyäni omiin oloihin Jyväskylään, en ole yksinkertaisesti ehtinyt/jaksanut/viitsinyt postailla. Toisaalta mielikin on ollut niin sekava, etten olisi tiennyt mistä ja miten kirjoittaa. Enkä tiedä vieläkään. Mutta yritän silti rustata parit kuulumiset.

Matka meni siis hyvin. Laiva Saksasta Suomeen oli huippuvalinta! Etenkin kun olin yksin matkalla. Aiemmat ajomatkat Tanskan ja Ruotsin läpi (saati sitten ViaBaltikaa pitkin) ovat olleet yhtä tuskaa.

Jyväskylään oli helppo tulla koska kaupunki on opiskeluajoista entuudestaan tuttu. Kaupunki on tosin 10 vuoden aikana muuttunut ja kasvanut hillittömästi. Kyseessä ei ole enää ihan pieni kylä, vaan vuoden vaihteen jälkeisen kuntaliittymän jälkeen jopa suurempi city kuin vanha varsinainen kotikaupunkini - koko Suomen ikioma Business City (sinne en palaa koskaan).

Asioiden hoidon lomassa olen yrittänyt tutustuttaa poikiakin kaupunkiin, kirjastoihin, uimahalliin, jne. Aalto Alvarin uimahalli on pojista ehdoton yliveto, koska se on samalla kylpylä pitäen sisällään varsin jännittävän (ja vaarallisen) aaltoaltaan. Uimahallissa olen myös törmännyt vanhoihin tuttuihin naamoihin.

Asuntoon oli helppo tulla sillä kyseessä on ns huoneistohotelli, jonka tiedot löytyvät netistä googlaamalla. Kaikki oli siis valmiina. Vuokraan kuuluvat lakanoista lähtien kaikki, jopa takan polttopuut. Vain poikien sängyn kokosimme uudestaan itse. Asuntoon kuuluneet lastensängyt pyysimme etukäteen poistamaan saadaksemme lisää tilaa. Ja tilaa täältä tosiaan puuttuu. Muutenhan tästä ei lähtisi kirveelläkään pois.

Olemme yrittäneet totuttautua uuteen arkeen poikain kanssa kolmisin, sillä mies on lähtenyt Sveitsistä vasta eilen. Poikia uusi väliaikaiskoti vielä pelottaa; saunassa asuu ehkä mörköjä, kodinhoitohuoneesta kuuluu kummia ääniä ja ilmanvaihtokin humisee... ja ulkona on koko ajan pimeää. Heillä on vuorokauden ajat edelleen hieman sekaisin ja he tuntuvat uskovan saavansa valvoa pitkälle yöhön koska on pilkkopimeää. Ei auta vaikka kuinka selitän.

Aurinko ei ole näyttäytynyt vielä kertaakaan. Taivaskin näyttää kummalta - taivaanrannasta usein tummemmalta, aivan kuin myrsky olisi tulossa. Mutta eiköhän tähän taas totuta. Viimeistään ensi talvena ;))) Mutta onneksi täällä on lunta! Pieni lämpimämpi kausi meinasi viedä senkin mennessään, mutta ei onneksi ihan kokonaan. Pojat nauttivatkin aluksi kovasti lumessa telmimisestä. Ja kunhan pukki on käynyt, voinemme keskittyä perinteisiin suomalaisiin lajeihin. Vaikkakin, täällähän sijaitsee myös laskettelurinne, jossa lasten harjoitteluhissi on ilmainen!!! En ole sinne kuitenkaan vielä vaivautunut.

Viime perjantaina kävin työhaastattelussa. Tai siis minuthan haastateltiin puhelimitse jo lokakuussa ja nyt oli tarkoitus näyttää naamaa... Eikä näyttäytyminen mennyt mielestäni hyvin. Olisi ollut parempi sopeutua elämänmuutokseen vielä hetki ja mennä vasta sitten. Ei multa tosin mitään kysytty. Kerrottiin vain huimia suunnitelmia maailmanlaajuisesta projektista ja plaa, plaa, plaa. Sopisin toimarin mielestä taustaltani hommaan hyvin, joten jos missaan duunin johtuu se yksinomaan siitä, että olin tapaamisessa kuin tönkkösuolattu silli, pää tyhjänä tai ainakin ajatukset aivan muualla. Toimari lupasi ottaa tällä viikolla yhteyttä, mutta enpä usko. Meidän henkilökemiatkaan kun eivät osuneet ihan samoille taajuuksille. Näin on näppylät eikä muuta voi. Nyyh.

Olin haastattelun jälkeen alamaissa, selvähän se. Eilen sain onneksi piristyssoiton päivähoidon johtajalta. Meinasin purskahtaa itkuun kuultuani ilouutisen että pojat pääsevät lähimpään päiväkotiin/eskariin. Meille oli nimittäin jo maalailtu uhkakuvia että he joutuvat hoitoon eri osoitteisiin.

Lähin päiväkoti on parin kilsan päässä ja on tämänpäiväisen tutustumisen perusteella huippumesta. Tai ainakin pojat ja minä olemme supertyytyväisiä. Kyseessä on päiväkodin, eskarin ja 1&2 koululuokan yhteisrakennus. Rakennuskin muistuttaa hieman muumitaloa (vai onkohan se mun päässä). Tiloihin kuuluvat normaalien ryhmätilojen lisäksi jumppasali, uima-allas, luistelukenttä, hiihtoladut jne.
Pojat aloittavat aluksi puolipäiväisinä ja heti kun työllistyn, muuttuu hoitosuhde kokopäiväiseksi. Täditkin vaikuttivat tosi kivoilta - ainakin ne päävastaavat, miksi heitä sitten nimitetäänkään. Olin vähän sekaisin, mikä oli kenenkin rooli kun molempien poikien ryhmällä oli niin monta hoitajaa. Sveitsissä koko 20 lapsen katraan hoiti Frau Schreiber. Esikoisen eskariryhmän pää-Täti-Monika on myös itse aikoinaan paluumuuttanut takaisin Suomeen. Tädin kysellessä henkisiä fiiliksiä olin jälleen purskahtamassa itkuun. arrggg. Ei huvittaisi vetistellä enää... ihmiset (ja eritoten pojat) vain turhaan häkeltyvät. Ehkäpä tämä joulun jälkeen helpottaa.

Minulla on uusi kännynumerokin. Toistaiseksi vielä prepaid. Itkeskelyn ja prepaid ominaisuuden vuoksi en juuri soittele - toistaiseksi. Puhelu kun katkeaa kuin kanan lento kun ladattu rahasumma loppuu. Ja jos koko puheaika menee vetistellessä ei se ole kenellekkään kivaa.

Lupasin koota poikain kanssa piparkakkutalon joten eikun hommiin.
Näihin tyhjiin kuviin ja sekaviin tunnelmiin keskisestä Suomesta tällä erää...
Ja HYVÄÄ JOULUA! Rauhoittukaa, syökää ja nauttikaa!

Palailen sivustolle Joulun jälkeen.

Sano se kuvin

Pääsimme kuin pääsimmekin mäkeen. Jäätikkösesonki näyttää kuitenkin tarkoittavan sitä, ettei muita kuin jäätikön kupeessa olevia mäkiä kunnosteta. Ei vaikka lunta on niin helvatusti. Hinkkasimme siis kahta mäkeä ja jonkun verran myös freerideja. Tottumattomana en offareilla halunnut kuitenkaan rypeä loukkaantumisvaara mielessä. Kukahan sitä autoa lähtisi muuten maanantaina Suomea kohti ajamaan...
Takaisin alas runnoimme pitkää (elämäni pisin) puolivalmista rinnettä ja sen kyllä tunsi reisissään seuraavana päivänä. Joka ikisen mäkipäivänpäätteeksi lupaan itselleni aloittaa uudestaan mainion lihaskunnon ylläpitoharrastuksen Bodypumpin. Rimppakintun reidet ovat päässeet hieman huonoon kuntoon. Kestävyyttä löytyy vaikka muille jakaa, vaan voimaa ei nimeksikään.


Koska mäkitilanne mättää, olemme keskittyneet muuhun ulkoiluun! Vaellusreittejä riittää onneksi talvellakin. Näihin kuviin ja tunnelmiin Sveitsistä marraskuun lopussa 2008!

Palannen uudestaan kirjoituspuuhiin tod näk vasta Keski-Suomesta ;))))

VOIKAA HYVIN!!!!!!!!!

Mitä tekee forced to be housewife vapaailtanaan?

Kuten jo niin monesti olen urputtanut, on lapsellisella ulkomaanelävällä kovin vähän mahdollisuuksia vapaailtoihin koska auttavat sukulaiset puuttuvat. (joo, joo, voi ne suomessakin olla kaukana, mutta se nyt ei kuulu tähän...)

Noh, mitä siis tekee kotiäiti joka saa viettää pitkästä aikaa hetken itsekseen? Joogaa, lenkkeilee, punnertaa tai harrastaa muuta ruumiinkuritusta kilpaillessaan kehoa rapistavia fysiikanlakeja vastaan?
Mukana ovat
- lenkkarit & kuteet
- joogamatto
- internet, jotta voin katsoa joogaharjoitukset netistä:
http://www.startv.ch/sendungen/movies-serien/yoga/ (tällä viikolla voi netistä katsoa tunnin nro 6 - erittäin rentouttava 40 minuuttinen, suosittelen!)
- kävelysauvat
- laskettelukamat

Vai sivistääkö/päivittääkö hän itseään, jotta mahdollinen töihinpaluu sujuisi helpommin? Mukaan pakattu ammattikirjallisuus:
- Tietoa luova projekti - polku oppivaan organisaatioon (Jalava & Virtanen)
- Tunneäly työelämässä (Goleman)
- A Guide to the Project Management - Body of Knowledge (Project Management Institute)
- Die nackte Wahrheit über Projektmanagement (Reiter) miehen pomon suosittelema silmät avaava opus.

Vai hoitaako hän pakollisia byrokraattisia muuttoon liittyviä papruhommia kuten:
- kirjoittelee muuttoilmoituksia
- täyttelee kelan papereita
- ym

Helliikö itseään ja rentoutuuko esim killumalla kylvyssä kurkkunaamio lärvissä?

Ehei, ei suinkaan. Sen sijaan että sivistäisi, kuntouttaisi ja huoltaisi itseään kotiäippä haahuilee alppikylässä vailla päämäärää ja tiirailee tuon tuostakin ylös rinteille...
Majapaikkaansa päästyään hän surffaa netissä puoli päivää niskat jumissa lukemassa ja poistamassa yli kolmesataa meiliä, joista suurin osa kuuluu Talentumin uutiskirjeisiin (Tekniikka&Talous, Tietoviikko ja Taloussanomat), joita hän ei ehtinyt koskaan lukemaan. Ja koska jotain murua on rinnankin alle saatava, keittää hän 2 lautasellista sekametelipastaa, johon on työnnetty kaikkia jääkaapista löytyviä jämiä. Sapuskan hän hotkii töllöttimen ääressä jalat pöydällä. Ja unohtuu katsomaan televisiota koko illaksi sillä sieltähän sattuu parin tunnin kanavahyppelyn jälkeen tulemaan Italian Rai Duelta kuuluisien seikkailijoiden saaren finaali (L'Isola dei Famosi), jota kotiäippä ei ole aiemmin katsonutkaan. Nyt on siis välttämätöntä tuijottaa finaali yhdessä voittajakandidaattien kanssa nyyhkien loppuun saakka (klo 01.00), jotta selviää kuka kolmesta saa antaa voittamansa rahat hyväntekeväisyyteen; sekavan oloinen Carlo, kuvankaunis Belen, vaiko transu Vladimir. Hyvin, hyvin tärkeä finaali siis, jota ilman ei voi elää. Ja siinä sivussa kumoutuu kurkusta alas lähes koko pullollinen punkkua. Mutta, petrautuipa ainakin italiankielen ymmärtäminen taas pitkästä aikaa.

Täydellinen henkinen latautuminen tarkoittaa minulle hyvin usein täydellistä ruodusta poikkeamista ja pellossa elämistä. Se että saan haahuilla pitkälle päivään yöpaidassa tukka pystyssä ja naama pesemättä. Syödä lehteä lukien tai tv:tä katsoen, jne. On loppujen lopuksi kuitenkin aika rankkaa olla 24h ruodussa ja hyvänä esimerkkinä tarkkanäköisille ja huomiokykyisille nassikoille, jotka osaavat jo valittaa siitäkin jos luen lehteä lounaspöydässä "äiti hei, ei ole kauhean mukavaa että sä luet lehteä kun me vielä syödään..". Joup. Siinä on turha urputtaa jos jälkikasvukin istuu ruokapöydässä nenä kiinni Aku ankassaan.

6 vuotta kotona on ollut toisaalta hyvinkin antoisaa ja tärkeää aikaa. Sehän on selvä! Luulen että kotona vietetyn ajan positiivinen merkitys korostuu entisestään kunhan pääsen/joudun työelämän pyöritykseen takaisin. Tällä hetkellä en voi kuitenkaan mitään sille, että olen myöskin erittäin leipiintynyt olemaan vain kotiäiti. Uskon samaan kuin tuttu sokea työssäkäyvä kolmen pojan äitikin, joka totesi "Jaksaakseen olla hyvä äiti, on elämässä oltava muutakin sisältöä kuin pelkkä kodinhoito ja muksut".
Nähtäväksi jää kuinka ääni muuttuu kellossa Suomeen muutettuamme! Odotan innolla uusia haasteita ja uusia rutiineja. Rankkaa se tulee varmaan ainakin aluksi olemaan, mutta yleensä muutos johtaa aina johonkin parempaankin!

Voikaa hyvin!
Kotiäippä lähtee taas haahuilemaan hankien keskelle aurinkoisen alppikylän raiteille.

Lomalla Flimsissä 22-30.11

Muuton pahin osa on takana ja meillä loma edessä. Jippii!!!
Suomimuuttopojat olivat tosi mukavia ja rivakoita otteissaan. Kaikki kunnia heille hyvin sujuneesta muutosta.

Sen sijaan ne ikkunamiehet.... jos minulla olisi ollut kulttuurishokki kuten asuessani Italiassa (huusin naama punaisena sairaalassa lääkärille kun ei palvelu ja hoito pelannut) ja Tsekeissä aikoinaan(itkiessäni junassa kun ei meitä aiottu päästää Itävallan puolelle vaan ajelutettiin junissa rajan tuntumassa ees taas), olisin saattanut karjua toiselle ikkunatyypille pikkasen lujaa päin naamaa viimeistään siinä vaiheessa kun hän ehdotti loppusilauksen tekemistä ikkunoille tänään eli vasta loppusiivouksen ym jälkeen!!! Mutta ehkäpä PMS oireisiin tarkoitetut pillerit tai suomimuuttomiesten hyvä huumori sai minut toimimaan kutakuinkin normaalisti ja kykenin kysymään ikkunatyypiltä hymyssä suin että eikö hän oikeasti ymmärrä saksaani vai eikö hän vain halua ymmärtää mutta enää maanantaina tänne on aivan turha tulla. Mies hoiti homman vielä varman päälle ja käski talomme omistajaa varmistamaan että äijät hoitavat ikkunat valmiiksi silloin kun me haluamme. Ikkunatyypit kun olivat vaivoinamme ja tiellämme kaikkein intensiivisimmän pakkauksen aikaan ja olisivat halunneet pitää taukoa juuri silloin kun kämpässämme ei ollut ketään muitakaan... eli he olisivat kerrankin saaneet työskennellä kotonamme aiheuttamatta harmia kenellekkään. Ensimmäistä kertaa kävi päässä ajatus "Hei, tyypit haluaa tehdä vain jäynää ulkomaalaisille...".

--------------------------------

En halua aiheuttaa kadevihlaisuja mutta vuoristossa on tällä hetkellä aivan SAIRAAN hienoa. Suomessa parasta-aikaa vellova myrsky toi lomakyläämme lauantain aikana puuterilunta peräti 50cm ja huipulle 150cm (Vorab Gletscher 3018m). Nyt aurinko porottaa ja hanki hohtaa. Odottelemme vain hiihtohissien aukeamista. Ja meillä on aikaa odottaa.

Lauantai-iltana näimme tyyppien saapuvan myrskyisestä rinteestä hiihtovaellussukset olalla ja kävimme kyselemässä ko vehkeitä vuokraamosta itsekin. Hiihtovaellussuksia emme vuokralle saaneet ja muutenkin olisi ollut tyhmää hankkiutua rinteeseen lumipyryn jälkeisenä ensimmäisenä aurinkoisena päivänä - jotain olemme sentään oppineet. Lumivyöryvaara kun on silloin erittäin suuri - tänäänkin 3.

Vedimme eilen siis hiihtopussit tyytyväisinä jalkaan ja tarkastelimme satumaisen lumimetsän suojista lukuisten lumivyöryjen paukahtelua vuoren huipulla. Osa saattoi olla tietoisesti räjäytettyjäkin. Siten suojellaan hiihtäjiä ennakkoon.

Seutu on meille entuudestaan tuttu. Aiemmin paikka on tsekattu kesähelteillä 2007. Suoraan alapuolellamme metsän takana on varmasti Sveitsin kauneimpiin kuuluva uimakelpoinen "alppijärvi" Caumasee. Ja sen takana Sveitsin Crand Canyon eli Ruinaultan hulppean hieno jokilaakso - Rheinin alku ja juuri. Suosittelen.

Mies lähti tänään luovuttamaan entisen kotimme pois ja jatkaa sieltä Saksan puolelle kiipeilemään, huomenna töihin koulutukseen ja illalla takaisin tänne. Hän lähti varmuuden vuoksi julkisilla, sillä näillä säillä vuoristoteillä liikkuminen ei ole lainkaan yksinkertaista. Vaikkakin lauantain lumimyrskyssä kiittelimme rengasvalintaamme. Ostimme alle parhaat kitkat (nastathan on täällä kielletty) mitkä markkinoilta löysimme eivätkä ne jättäneet meitä pulaan. Pahimmillaan edessämme oli omalla kaistalla paikallaan sutivien autojen jono ja vastaantulevien kaistalla perä edellä vuoristotietä alaspäin liukastelevien jono. Meidän renkaat pitivät ja pääsimme ohittamaan pahat paikat kieli keskellä suuta auto koko ajan pienessä liikkeessä - tuskanhikikarpalot otsalla kiiltäen. Olisimme hyvinkin voineet olla tosi liemessä ja pellit kasassa sillä meillä ei ole nelivetoa saati lumiketjuja.

Kameran kaikki piuhat laturia myöten ovat huikka hukassa, joten lomavinkkejä voi katsella linkin takaa. Ne ovat paikallisen hiihtokeskuksen viralliset sivut. Sivupalkissa myös muiden ottamia videoita. Erityisesti toiseksi alin video on kaunista katsottavaa tyhjistä freeriderinteistä haaveileville - niitähän täällä riittää.

Hanki hohtaa ulkona niin vastustamattomasti että taidan lähteä hissiasemalle vähän jutustelemaan...
Voikaa hyvin!
http://www.laax.com/flash/index.html#/de/skigebiet/skigebiet_pisten_anlagen

Kuka rakastaa muuttamista?

Pikapostaus koska hommaa riittää...
Väsyttää armottomasti, vaikka kello on vasta kuusi illalla. Univelkaa on kerääntynyt aika huimasti sitten poikain Suomeen lennon. Eikä siitä ole kuin vajaa kolme päivää. Otin aluksi rennosti, sillä muuttomiehet pakkaavat myös. Kunnes eilen iltapäivällä iski pommi. Ensinnäkin, kierrätyskeskuksesta soitettiin ja kerrottiin että heillä on keksiviikoksi (eli huomiseksi) päällekkäisbuukkaus joka tarkoittaa käytännössä sitä että he tulevat jo tiistaina (eli tänään). Mulla iski siis hirveä kiirus ja paniikki tyhjentää kaikki heille tarkoitetut kaapit, pöydät ja lipastot. Mies tuli onneksi auttamaan urakassa puol ysin pintaan (pitkää päivää painaa tänäänkin... hemmetti). Sänkyyn kaaduin puolenyön tietämillä.
Heräsin miehen kelloon 05.32. Grrrrr. Luulin että saan ottaa tänään rennommin, kuhan kierrätyskeskuksen tukityöllistetyt nostavat kytkintä. Iso lava-auto tuli aivan täpötäyteen samaisesta kierrätyskeskuksesta ostetuista huonekaluista.
Ah että on avaraa! Loput tavaramme lojuvat jos missäkin laatikossa pitkin nurkkia. Osan olen jaksanut pakata kunnolla, osa odottaa huomenna Suomesta saapuvien muuttomiesten apua ja tarvikkeita. Sitten iski toinen pommi. Talossamme aloitettiin maanantaina myös ikkunaremontti ja se on edennyt nyt siihen vaiheeseen, että ikkunamiehet haluavat välttämättä päästä meille huomenna. Ja se tarkoittaa sitä, että kaikki esillä olevat tavarat peittyvät hienoon betonipölyyn kun vanhoja ikkunoita leikataan seinästä irti.
ELI huomenna on jälleen kukonlaulusta lähtien kilpajuoksu, ehtivätkö kamamme paketteihin ennenkuin ne keräävät ympärilleen rakkaan kotimme seinistä irtoavan tomukerroksen - tuliaisia Sveitsistä!
Ja mies kutsuu tätä LUXUSMUUTOKSI!!!