Aamurutiinit hukassa... tuttua kauraa varmaan joka perheessä?!

Tänään oli taas niitä aamuja, joita en millään jaksaisi.
Pojat heräsivät hyvissä ajoin saattaamaan isänsä töihin eli jo kuuden pintaan. Minä havahduin hieman vaille seitsemän ja kuulin kuinka mies huikkasi vielä ovelta esikoiselle kehoituksen ryhtyä pukeutumaan.

Esikoisella on aamuisin suuria vaikeuksia laittaa itsensä valmiiksi esikouluun (tai minnekkään muuallekkaan). Kiltit kehoitukset kaikuvat useimmiten kuuroille korville. Usein vasta kiristys tai huutaminen saa hänessä edes jotain toimintaa aikaan ja se on äärimmäisen ikävä alku päivälle - niin hänelle kuin minullekin.

Koska hän ei ollut 7.40 mennessä edistynyt esikouluun valmistautumisessaan lainkaan (lukuisista kilteistä kehoituksista huolimatta), pistin hänet yöpaita päällä ulos. Ensilumi satoi eilen! Poitsu hytisi tippa linssissä ulkona jonkin aikaa. Mutta edelleen hänellä oli suuria vaikeuksia kyetä pohtimaan mitähän hänen tulisi tehdä seuraavaksi. Olen tehnyt asian helpoksi laittamalla päivän vaatteet eteiseen valmiiksi! Hampaiden pesu on sentään jo itsestään selvä asia... vaan nykyään peilinkin ääressä kuluu tovi jos toinenkin... siihen en ole puuttunut - vielä.

Kysyin kerran eräältä paljon reissaavalta suomiystävältämme aamurutiinien onnistumista ja kuinka hyvin vanhemmat ehtivät pääkaupunkiseudun ruuhkassa töihin. Ja erityisesti sitä kuinka äiti selviää arkiaamuista yksin? Mies oli suht sanaton ja katsoi minua juuri siihen samaan tapaan kuin varmasti me sveitsissä asuvat äidit katsomme takaisin kun meiltä kysytään vakioihmettelyn aihe "siis mitä sä teet siellä kotona kaiket päivät???". Noh, sittemmin perhe on eronnut ja mies muuttanut pysyvästi ulkomaille...

Luin jutun eräästä uraäidistä, joka jokaisen vaikean aamun jälkeen heitettyään lapset vihdoin tarhaan hokee töihinajomatkansa ajan mantraa "tästä tulee vielä hyvä päivä... tästä tulee vielä hyvä päivä...". Ja se kuulemma toimii. Hmmm. Taidan ottaa oppia. Nainen onkin psykologi noksulla.

Kuulisin mielelläni kommentteja miten te muut hoidatte aamun kunnialla? Kommentteja odotellessa ajattelin tehdä pienen leikin esikoisen kanssa. Koska hän ei osaa vielä lukea (laskeminen kiinnostaa sitäkin enemmän), on hänen piirrettävä aamurutiininsa paperille kellonaikoineen päivineen. Paperi kiinnitetään johonkin helposti näkyvään paikkaan, jotta hän voi siitä helposti tarkastaa, mitä seuraavaksi tulikaan tehdä. Rannekellokin pitänee hänelle vähitellen hankkia, jotta ajankulu hahmottuisi paremmin. Nykyään olen pitänyt lähettyvillä herätyskelloa, jonka olen pistänyt soimaan silloin kun hänen on oltava valmis.

Tässä piilee dilemma. Toisaalta vierastan kello kaulassa kulkemista ja tiukkoja aikatauluja - mieskään ei ole käyttänyt rannekellojaan yli kymmeneen vuoteen ja pärjää erittäin hyvin! Mutta elämme silti yhteiskunnassa, jossa on totuttu siihen että aikatauluja noudatetaan. Kuinka siis opettaa lapselle että kaikelle on aikansa ja joitain aikatauluja on yksinkertaisesti noudatettava, eikä myöhästeleminen ole sopivaa? Esikoisen puolustukseksi myönnettäköön, että olin itse aikoinaan samanlainen haaveilija ja myöhästelijä... mutta sveitsissä vietetty aika on kitkenyt sen piirteen lähes kokonaan pois.

Kielikurssilla kyseltiin kerran kuinka hyvin viihdymme käkikellomaassa. Huomattavaa oli, että kaikki välimeren ympäristöstä tulleet siirtolaiset (italia, espanja, marokko, turkki, jne) kokivat ärsyttäväksi ja jopa ahdistavaksi sen että kaikki oli aikataulutettua eikä mistään sopinut myöhästyä ;-)))))) Heistä tämä ei ollut ihmisläheinen yhteiskunta muuten kuin hyvän palkkatasonsa ja palveluidensa puolesta... Ehkäpä tähän elintasoon on päästy vain sen tarkan käkikellon ja pedanttisuuden ansiosta?! Kannattaa muuten lukea Asterix ja alppiruusu!