Piti lähteä vuoristoon kolmeksi päiväksi, vaan sää pani suunnitelmat uusiksi. Autokin on jo pakattu valmiiksi, mutta aamuyöllä alkanut ukkonen ei ota laantuakseen ja kohta ollaan sentään jo lounasajassa. Ai että mekö sokerista? Se ei ole suinkaan syy. Vuorilla saati metsässä ei täällä kannata ukkosella juuri olla, ei etenkään jos henkikulta on vähääkään kallis. Ukkosta edeltää usein myrskytuuli jolloin oksaa lentää ja puuta kaatuu kuin paremmaltakin metsäkoneenkuljettajalta.
Istun siis koneella ja teen saksan verbiläksyjä, joihin en ole juurikaan energiaani aiemmin uhrannut. Silti juttu luistaa naapureiden kanssa ihan ok, joskus huonommin, joskus paremmin. Voi olla että kuulijaa väsyttää kun sanat ovat rouvalta aina hakusessa, mutta jatkakoot matkaa. Rouvaa ei todellakaan haittaa. Tapoihin kuitenkin kuuluu vaihtaa muutama sana, joten kielitaidostani huolimatta jutustelijaa riittää, joskus jopa yli oman sietokyvyn.
Pojat odottavat malttamattomina iltaa. Ostin heille eilen ensimmäistä kertaa ilotulitteita. Emme todellakaan ole ilotulitusihmisiä, mutta nyt teki mieli hemmotella poikia. Niimpä matkaan tarttui tähtisadetikkuja, tulivuoria ja formuloita. Lähinnä siis korvalle mahd helliä mutta silmälle iloja. Saas nähdä kuin käy.
Tässäpä pari kuvaa ilta-aurinkoisesta puutarhasta.
Puutarhan pensasaidan taakse tekemäni "kivipuutarha" kuvassa oikealla villiintyy kun kevätkukkien kukinta-aika meni ohi. Enää ei riitä energiaa eikä intoakaan uusien kukkijoiden hankkimiseen saati kivien kantamiseen. Puutarhasisäänkäynnin päällä rehottava viinirypäleköynnöskin kärsii. Viime vuonna rypäleet paleltuivat Suomilomamme aikana. Tänä vuonna menin sitten kastelemaan ja lannoitamaan sitä, ja eikös köynnökseen kai siksi iskenyt joku home. Saammekkohan yhtään rypäleterttua syötäväksemme?
Rakennustyömaan tyypit tekivät nurmikon päälle sora-alueen ja selkäni takana on projektipäällikön työmaakoppi.
Mutta rosmariini sentään kukoistaa. Leikkasin sen viime vuonna melkein polvikorkeuteen ja siitäkös se piti. Nyt pitäisi vain saada aikaiseksi kuivattaa yrttiä Suomeen mukaan. Me kun olemme rosmariinin suurkuluttajia, joten yksi pikku ruukkupensas ei riitä kuin viikoksi. Ja viherhuoneestahan minun on turha Suomessa edes unelmoida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti