Kissaihmisenä olin tietysti hieman huolissani. Kenen katti, miksi päivät aina meillä, missä tassu loukkaantunut, kuinka kauan säilynee hengissä, pitäisiköhän alkaa syöttämään, jne. aikani pähkäiltyäni soitin löytöeläinpuhelinpalveluun. En nimittäin todellakaan halunnut kissan riutuvan, kituvan ja kuolevan pihallemme. Maanantaina soitin vihdoin löytöeläinpalvelusta saamaani eläinpelastuspalvelun numeroon ja pyysin apua kisun kiinniottamiseksi. Sieltä tulikin vielä saman päivän aikana paksu täti ison häkkiansan kanssa ja yritti tunkeutua partsimme alle. Eihän siitä mitään tullut ja jos kisu olisi ollut vähääkään ihmisiin luottavainen olisinhan saanut sen jo itsekin kiinni. Täti joutui siis jättämään ansan pihallemme ja kiirehti pelastamaan muita eläimiä... hommaa riittää.
Viritin ansan illan suussa tädin neuvojen mukaan. Odottelin ja kuulostelin koko illan kunnes klo 22 räpsähti. Eikun fikkarilla saalista tarkastamaan. Siilinpoika per...le. Ei auttanut muu kuin jättää ansan ovi siltä yöltä auki, jotta siili löytäisi itse tiensä ulos. Uusi yritys seuraavana yönä. Viikon aikana selvisi, ettei katti suostunut syömään muualta kai lautaselta ja ettei se ollut lainkaan tyhmä. Vasta eilen sain houkuteltua sen ansaan niin syvälle että ovi räpsähti kiinni. Kisulla iski tietysti paniikki, joten juttelin sille rauhoittavia keskellä yötä puolen tunnin ajan ennenkuin löytöeläinpalvelun tyyppi ehti paikalle. Setä lupasi toimittaa kisun pikaisesti eläinsairaalaan, jotta tassu saataisiin kuntoon. Sen jälkeen yritetään metsästää omistajia. Jos kisu on koditon, etsitään sille uusi koti. Eläimen lopattamisesta ei mainittu missään vaiheessa sanaakaan. Aika uskomatonta ja hienoakin. Luotan että kisu saa paremmat eläkepäivät kuin syksyn tullen viluun ja nälkään parvekkeemme alla riutumisen.
Tädin virittämä ansa. Kisun sijasta ansaan asteli siili. Onneksi ei sentään koko kulmakunnan katit. Sen verran reippaasti pistin kisujen gourmetruokia tarjolle.
Entäs sitten tämä eläinuutinen ja ällistelynaihe: Täällä on SIILIKESKUS!
Naapurin täti löysi pihaltamme 6 viikon ikäistä siilinpoikaa. Siis sellaisia silmät ummessa ryömiviä ja vinkuvia valkopiikkisiä rääpäleitä. Tädin piti lähteä päiväksi töihin, joten siilit pääsivät meille siksi aikaa hoitoon. Jee, jee, upeaa, mahtavaa mielenkiintoista ajattelin. Siis aluksi. Siilinpoikia tulisi syöttää 1ml ruiskulla 10 kertaa vuorokaudessa (kissankorvikemaitoa) ja siinä välissä niiltä pitäisi hieromalla saada vielä pissat ja kakatkin tulemaan. Noh, teimme poikain kanssa ohjeiden mukaan. Yksi iltapäivä riitti. Mihinkään muuhun aikaa ei nimittäin jäänytkään. Kun naapurin tätimme tuli illansuussa eläimiä noutamaan, olin enemmän kuin tyytyväinen. Siilikeskus hoitaisi siilit aikuisiksi, mikäli ne elossa hoidostamme selviävät. Siilitarina ei kuitenkaan pääty tähän. Keskuksesta luvattiin toimittaa meille kaksi yksilöä takaisin - siis jos niin haluamme - laatikkoineen ja kotitaloineen heti kunhan ne ovat sen ikäisiä että selviävät vähemmällä hoidolla. Meidän tehtävämme on silloin kotiuttaa siilinpojat takaisin pihallemme. Odottelemme siis syys-elokuuta ja siilinpoikasia.
Huh, saimpas päivitettyä eläinjutut ennen lomaa. Teksti on mitä on, mutta nyt on pikkasen kiire koisimaan. Palaamisiin kunhan olemme kotiutuneet Itävallasta. Meidän ferienwohnungissa nimittäin tuskin on wlania. Seonmoro!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti