Kevät on tullut vaikka lämpötila sahaa vielä viime viikonlopun 20 asteen ja vajaan 10 asteen välillä. Aloitimme lämpimän sään innoittamana grillaus-, retkely- ja kiipeilykauden.
Pojille hankittiin omat kiipelyvaljaat joilla on hyvä roikkua "kiikussa". Molemmat ovat tulleet äitiinsä eli selvästi korkeanpaikankammoisia. Vai liekö perin normaali ominaisuus ihmislapselle? Kiipeily heitä kuitenkin kiinnostaa, niinkuin lapsia ylipäätään, joten ensi kesän retkeilykohteemme lienevät kiipelykallioiden lähituntumassa. Meidän vanhempien on turha kiipeilystä haaveilla, sillä sääntöihin kuuluu että alueella ollaan rauhassa ja hiljaa, jottei keskittyminen herpaantuisi. Meidän pojilla iskee aina joku kriisi kun toinen on ylhäällä köyden päässä. Siinä on aika paha sanoa toiselle "odotas hetki rauhassa siellä ylhäällä kun mä käyn pissattamassa koupuksen..." tms. Sula mahdottomuus.
Kotipihan kukkia. Krookukset ja lumikellot kukkivat jo aikapäiviä sitten. Nyt on pihanurmi esikoita on täynnä. Villiintyessään ne muuttuvat vähitellen väriltään valkoisiksi. Tässä kuitenkin vielä värikän viime kevään ruukkuistutus.
Istutin viime kesänä lukuisen määrän kukkataimia. Tämä tapaus on siirtynyt paikasta toiseen jo monta kertaa. Vihdoin löytyi hyvä puolivarjoinen paikka...
Pojat (erityisesti veitikka) on erittäin kiinnostunut keittiöpuuhista ja yllättäen myös pöydän kattamisesta. Mulle tuli noottia "pöydän tylsyydestä" ja niimpä pojat vaativat eilen metsään kukkia keräämään. Niitä olisi haluttu ripotella koko ruokapöytä täyteen, mutta sain pidettyä kukat ruukussa. Pitää tehdä pojat joku kerta tyytyväisiksi ja kukittaa pöytä kestävillä kesäkukilla...
Saan nykyään myös pisteitä laittamastani ruoasta. Hilfe! Jos teen pastaa pamahtavat pisteet tuhanteen, kun taas mies saa bravuuristaan maksakermakastikkeesta puhtaan nollan!
Tietäisikö joku helpon jälkkärireseptin, johon voisin laittaa kaapeissa toimettomina lojuvia vaahterasiirappia ja vaniljaa?
PS. Ike ei näkynyt (luojan kiitos) täkäläisissä iltauutisissa, mutta sen sijaan saksankielisen sveitsin television nettisivuilla kyllä! Ja myös paikallisissa ilmaisjakelulehdissä, joissa oli järjestään blondin kuva isolla ja Iken kuva pienellä, auta armias... Ehdin lukea kaikki nuo kolme bussipysäkillä saativilla olevaa lehteä kun vein Ottoa lääkäriin rutiinitarkastukseen. Ja pitääpä muuten kehua Zürichin lastensairaalaa. Saavuimme 30min etuajassa ja ehdin tuskin takalistoni odotushuoneen penkkiin laskea, kun meidät kutsuttiin sisään. Olin varautunut piiiitkäään odottamiseen, mutta eikömitä!!! Olimme ulkona sairaalasta ennen kuin oma vuoromme oli edes tullut! Mahtavaa!!!!!! Sama juttu myös joka ikisessä virastossa. Kertaakaan ei ole tarvinnut odottaa saati kiroilla... niinkuin aikoinaan Italiassa asuessani. Hermothan niiden sauhuttelevien gigoloiden kanssa meni, jotka eivät saaneet niitä saamarin leimojaan papereihin ilman jatkuvia taukojaan. Ei ihme että sain pahimman luokan kulttuurishokin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti