Starbies sisäleikkipaikka

Kevätloma ja vettä sataa kaatamalla. Mitä tekee kotiäiti silloin lastensa kanssa?
Olisihan sitä kotonakin vaikka mitä puuhaa ja leikittävää, mutta silloin tällöin on mukava hemmotella muksuja sisäleikkipaikalla, jollainen on kuulemma vihdoin ja viimein saatu myös Suomeen.


Sisäänmaksu on 13 CHF/muksu ja leikkiä saa niin paljon kuin lystää klo 10-18. Äideille on tarjolla wlan, jota nyt testailen. Ravintolasta saa ruokaa joka makuun, joten paikassa voisi tosiaan viettää vaikka koko 8h. Muksut ainakin viihtyvät. Käymme täällä sen verran harvoin, että pojat painavat pää punaisena leikkipisteestä toiseen, jottei mikään vain jäisi kokematta. Onhan tämäkin liikuntaa...
Poikien lemppikset ovat ehdottomasti softball-pyssyt ja rahalla kulkevat autot ja Harley Davidson motskarit. Äidit ja isät saavat jumppaa ainakin trampoliinilla ja juostessaan jälkikasvunsa perässä.


Ja kun on aika lähteä kotiin, puikkaa moni äiti alakerran tehtaanmyymälöiden kautta voipuneiden jälkikasvujen loikoillessa ostoskärryjen pohjalla. Näin täällä tänään.

PS. Että osaa muuten hävettää. Haimme uuden kaaramme lauantaina synttäreideni kunniaksi. Käsivaihteiden käyttö 10 vuoden tauon jälkeen tökki kuitenkin niin paljon, että kykenin vasta tänään ottamaan itseäni niskasta kiinni ja treenaamaan sillä ajoa. Muuten olen ajanut vanhalla... kun se automaatti on kuitenkin niiiiin vaivaton. Uusi auto on kyllä muuten varsin helppo liikuteltava, mutta jotenkin kytkinaivolohko ei vain toimi.... ja kotimäkemme on nyt varsinainen ruuhkakukkanen viereisen työmaan takia. Siinä saa jatkuvasti antaa tilaa vastaan tuleville betoniautoille jne. Joten jos mäkilähtö ei luonnistu, ei kotitiellekkään ole mitään asiaa. Muistan kotikaupungistani erään nuoruuden tutun, joka pyysi aina satunnaiselta miespuoliselta ohikulkijalta apua mäki- ja taskuparkkeerauksessa... ja Lahdessakaan ei niitä mäkiä nyt kuitenkaan niin paljon ollut. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut minkäänlaisia vaikeuksia käsivaihteiden kanssa, ei parkkeerauksessa eikä mäkilähdöissä vaikkei se eka museotavaraautoni (kuka muistaa vielä vaaleansinisen Lenny Kravitzini, jonka muotoilin uudestaan molemmista kyljistä ja ajoin sitten ystäväni kanssa Tsekkeihin ja jätin sille tielleen?) todellakaan mikään unelma ajettava ollutkaan. Noh, perjantaina mies vie vanhan kaaran työpaikkansa autotalliin, joten ei auta muu kuin treenata ahkerasti.

Kiitooooooooos!

40 vuotta tuli viikonloppuna täyteen niin että paukkui! Kiitos kaikille muistaneille (asian tienneille)!

En ollut missään bileilemässä, vaikka Zürichissä olisi ollut Suomibileet eräässä kapakassa. Ja koko ajan oli jotenkin sellainen olo että OLISI PITÄNYT. Vaan meikähän ei meinaa kirveelläkään tehdä mitään sellaista mitä PITÄISI muka tehdä. Olin aivan puhki päivän retkeilymme jälkeen, joten katsoin viisaimmaksi kääriytyä siipan kainaloon ja juoda kalsharikännit hänen kanssaan poikien mentyä nukkumaan. Ei jaksa vanha enää bilettää ;-)))))))). Onneksi nuorena on sentään tullut nojailtua sen verran ahkerasti baaritiskiin, etten koe jääväni mistään paitsi. Itsensä rahtaaminen suht vieraiden ihmisten kanssa suht vieraisiin kapakoihin ei vain aina iske. On aivan eri asia juhlia vanhojen tuttujen kamujen tai edes maailmalla tavattujen hengenheimolaisten tai muuten vain hyvien ystävien kanssa kuin...
Ehkä olen paremmassa kuosissa ja pirteämpi sitten kun 50 ja 60 tulevat tauluun, ken tietää?

Synttäripäivän kohokohta oli karhujen kosiorituaalien seuraaminen Langenbergin eläintarhassa (http://www.stadt-zuerich.ch/internet/gsz/home/naturraeume/wildpark_langenberg.html). Johan siellä on tullut käytyä useammankin kerran, mutta vasta nyt näimme karhut. Ja voi luoja mikä esitys se olikaan! Olimme juuri lounastamassa, kun metsästä ilmestyi kaksi kontiota polskimaan ja etsimään kalaa ravintolan vieressä olevaan lammikkoon. Kun ei kalaa löytynyt, aloittivat nallekarhut sen verran hellyyttävät pussailu- ja halailusessiot, että sitä katsoi kuulkaa moni ihminen kateellisena vieressä. Piip-show kesti reilun tunnin ja kun uros oli pari kertaa noussut jo selkäänkin, päättivät nallet siirtyä hieman intiimimpään lemmiskelypaikkaan ja painelivat peräkanaa metsään katseilta suojaan.


Anna kultsu pusu!


Näytetääs noille mallia kunnon karhunhalauksesta!


Voisi kai sitä huonomminkin päivänsä ja viikonloppunsa viettää...


...vaan ei näissä maisemissa mitään vikaa ole, joten vuorille vie meidän tie vielä niin kauan kun se vain on mahdollista. Takana siintää Zürichjärvi, jonka pohjukassa itse kaupunki.

Suomen Tullin "laadukas" asiakaspalvelu!

Olen aivan tippa linssissä ja niimpä kiiruhdin purkamaan pahaa oloani tänne, jotta voin ottaa poikien kavereita kylään leikkimään ilman punaisia silmiä.
Ja heti helpotti.

Soitin äsken Suomen tulliin varmistaakseni käytännön ns asteittaisesta muutosta ja mitä se oikeastaan tarkoittaakaan. Virkailija oli toisessa päässä niiiiin käsittämättömän ilkeä ja tyly, etten ole moista ennen kohdannut. Vai olenko ulkomailla tullut herkkänaihkaiseksi suomalaisten tylyydelle... joka muuten on omakin perisyntini. Minua ei parhaallakaan tahdolla voinut ainakaan ns "bilevuosinani" kutsua herttaiseksi... siitäkö minua nyt rangaistaan.

Miesvirkailija otti heti asenteen "taas näitä saatanan taskut rahaa täynnä ulkomailta kotiinpalaavia... pistetääs ämmälle luu kurkkuun". Ja se luu tosiaan meni kurkkuun. Äijä suorastaan nauroi kun yritin selittää että me haluamme ajaa toisen auton muutokamoineen Suomeen jo elokuussa eli täkäläisen loman aikoihin. Juu ei käy. Ajatte vaan molemmat autot talvella kun teidän on kerran PAKKO kahdella autolla kotiin palata. Ja sitten niitä paketissa olevia laajakuva tv:itä on turha tuoda kaupan paketissa Suomeen... jne, jne. V...u S...a P...le!!!! Teki mieli huutaa, että kuule, uusi tv ostettiin kun ei edes tiedetty että Suomeen on palattava!!!
Äijällä oli lisäksi hyvin hauskaa kustannuksellani, kun en tajunnut millä ihmeellä saan todistettua että olen oikeasti asunut täällä. Oleskelulupa, ajokortti, jne eivät käy. Kaikki pankkikortit jne ovat miehen nimissä, joten maksuliikenteen tai siis tiliotteenkaan (jota mies kovasi olisi halunnut saada) näyttäminen ei siis todista että MINÄ olen asunut täällä. Kun sanoin pyytäväni kirjallisen todistuksen naapureilta vastasi virkailija "rouva käyttää vaan omaa mielikuvitustaan ja me sitten hyväksytään se tai ei."

Yritin olla sovitteleva ja nyhtää tyypistä kaikki tarvitsemani tiedot ja niitä tippuikin sitten vasta kun hän huomasi mun nielevän itkua. Lopuksi sanoin vain "ei me kuule kaikki ulkomailta kotiin palaavat mitään kroisoksia olla, joilla on niin isot autotkin että tikkaita tarvitaan sisälle pääsemiseksi. Osa meistä on ihan tavallisia duunareita...". Setä vastasi siihen "juu, sellainen ei olisi tullut mieleenkään.". Mistähän sitten moinen käsittämättömän ilkeä ja selkeästi kateellinen (tai kypsä) asenne????

Jos asenne on sama muillakin viranomaisilla, voi kotiinpaluu olla tosiaan tuskaa ja laukaista pahimman luokan kulttuurishokin, josta olen niin monilta kuullut. Takaisin ulkomaille on palattu kiireen vilkkaa. Noh, tämä on vasta alkua. Saas nähdä mihin tämä johtaa... Yksi asia on ainakin varma. Jos moinen käyttäytyminen on yleistä myös muissa virastoissa, kirjoitamme varmasti tulikivenkatkuisen mielipideosaston kirjoituksen.

Sateinen kesä edessä

...mikäli herra Bööggin pään rähjähtämisnopeuden korrelaatioon sään suhteen on uskominen. Pää kun ei räjähtänyt varsinaisesti lainkaan. Se vain paloi pois. Ja viimeinen räjähdys kajahti (jonka tarkoitus oli ilmeisesti räjäyttää PÄÄ)vasta kun lumiukosta oli jäljellä pelkkä keppi.


Herätettyäni pojat päiväunilta avasin töllön ja kerroin meneillään olevasta juhlasta. Pojat siihen "äiti kato, noilla lapsilla on ilmapalloja ja hattaraa... MIKS ME EI OLLA SIELLÄ MYÖS????". Mitäs siinä änkyttämään huonosta säästä, karmeasta tungoksesta ja kovasta metelistä. Sadekuteet niskaan ja menoksi. Saivatpahan pojat ainakin hattaransa.


Der Böögg palaa! Ja paloikin pitkään. Liian pitkään.


Kotiin lähtiessämme kouraan tungettiin pari tällaista pakettia. Makkaraa, leipää, hieno linkkuveitsi ja grillausalusta. Juu, ei jääty tungokseen hiiliä metsästämään vaan kiiruhdimme junaan sadetta pakoon.

PS neiti M:lle: Kyllähän ne makkarat hyviä siellä Suomessakin on - ja valikoima mitä parhain! Ja mitä tulee lihan syömättömyyteeni... olet maininnut asiasta aiemminkin. En vain ole hahmottanut koko asiaa, sillä ainakaan tietoisesti en ole koskaan ollut vegetaristi. Luulen että tapasimme silloin kun opiskelijalla ei yksinkertaisesti ollut ehkä rahaa ostaa lihaa. En tosin muista että sekään olisi pitänyt paikkaansa. Ehkä kyseessä oli ominaisuuteni syödä ja tykästyä johonkin hyvin kausiluontoisesti. Himoan aikani jotakin jota en ensi vuonna voi enää suuhuni laittaa. Ehkäpä (toivottavasti) makkaranhimollenikin käy niin.

Sächsilüüte (saksaksi Sechseleute)

Veitikka 2005 vasta Sveitsiin muuttaneena Sächsilüüte-juhlakulkuetta katsastamassa.

Vettä sataa taivaan täydeltä. Asteita 9. Juhlapäivä.
Talven loppumista on juhlittu jo satakunta vuotta kilta-kulkueella, joka huipentuu lopulta järven rantaan Bellevuelle (=kaunis näköala) Secheleuteplatzille. Aukiolle on pystytetty jumalaton kokko ja kokon päällä komeilee Der Böögg eli lumiukko. Koska juhlan nimi on Sächsilüüte eli (tietenkin) "kello kuuden soitto", sytytetään kokko palamaan tasan kello kuusi. Lumiukon pään sisään on piilotettu dynamiittipötkö ja mitä nopeammin ukkelin pää räjähtää sitä parempi kesä Zürichiläisillä on tiedossa. Tai sitten ei... ainakin tänään Böögg-herra on niin vettynyt, että pään nopeasta räjähtämisestä ei liene pelkoa. Kun koko on palanut poroksi, hakevat ihmiset hehkuvia hiiliä ja grillaavat makkaraa. Kadulla. Oli sää mikä tahansa. Grillauskausi on siten virallisesti alkanut. Tällä säällä ei todellakaan tekisi mieli keskustaan hienoja asuja ja hevosia katsomaan. Johan se on kerran nähty. Tosin kolme vuotta sitten, vasta tänne muuttaneina emme tieneet lainkaan mistä oli kyse. Ihastelimme toki upeaa kulkuetta, hevosia, vaatteita ja kukkia. Meteli oli korvia huimaava. Siinä vaiheessa kun Veitikka piteli korviaan, tajusimme sentään liueta rauhallisemmille vesille. Esikoinen ei ole koskaan rakastanut meteliä, hälinää ja räiskettä. Eikä tarvitsekkaan. Jonkun ottaman videon voi katsoa oikealta videopalkista.

Eilen olisi ollut lasten kulkue. Kuka tahansa lapsi olisi saanut ilmoittautua etukäteen jonkin killan (puusepät, makkarantekijät, vaatturit, pankkiirit.....) lapsukaiseksi, hakea puvun ja osallistua kulkueeseen. Ilma oli mitä mahtavin - aurinkoinen ja vajaa 20 astetta. Mutta meitä väsytti. Lauantaina oli illallisvieraita, joiden kanssa meni myöhään. Mutta mepä otimme varaslähdön grillaamisen suhteen ja valmistimme kesän ensimmäiset bratwurstit eilen. Ja oli hyvää. Minusta on tullut makkaraihminen. Kolme vuotta sitten en todellakaan iloinnut kun mies toi kaupasta kamalan valkoisen ja mauttoman makkaran. Mutta nyt se on jo toooosi namia! Olenko siis sopeutunut?

No löytyihän se

...uusi auto siis. Huh.
Kiersimme eilen koko päivän (suurimman osan ajasta tapellen) ympäri Zürichjärveä koeajamassa autoja. Ja kiukuttelevat ja väsyneet pojat takapenkillä nuristen "ostetaan tää ja mennään jo sinne hampurilaispaikkaan". Mulla oli hermot piukassa kiviäkin autokaupassa viskoneiden poikien takia, joilta olivat jääneet yöunet pelottavan synnytysohjelman takia vähiin. Hieman helpotti saatuamme heidät nukahtamaan. Tilannetta ei kuitenkaan parantanut se tosiasia, että olimme juoneet perjantai-iltana 2plo punkkua (olimme pahasti krapulassa siis) ja valvoneet puoleen yöhön autosivuilla surffaillen. Olimme sitten lopulta niin tuiterissa että vakaa aikomuksemme oli hankkia EcoFuel auto eli metaanilla kulkeva menopeli. Vaan sepä ei kulkenut motarilla edes talla pohjassa mihinkään eli sen ajaminen Saksan autobaanoja pitkin Suomeen olisi ollut raastavaa. Jos ei autobaanalla riitä tehoja vaihtaa kaistaa vikkelästi, tulee helposti ruumiita. Eikä Suomen BiFuel huolttisverkostokaan riitä vielä kovin pitkälle. Metaaniautolla ei olisi siis lappiin ajeltu. Vara(bensa)tankki olisi riittänyt vain 100km ajoon. Se siitä hyvästä ympäristöteosta sitten.

Jossain vaiheessa olimme päättäneet hankkia myös dieselin, vaan siitäkin osui silmiini tutkimus, jonka mukaan partikkelifiltterittömällä autolla ajo vaikuttaa aivoihin. Mies etsi alkuperäiset tieteelliset artikkelit käsiinsä ja totesi ettei niiden perusteella kannata dieselistä luopua. Ja meidän katsomissa vuoden vanhoissa se oli YLEENSÄ järjestään, vaan ei aina. Kaksi samaa autoa koeajettuamme (toinen bensa toinen diesel) päädyimme kuitenkin lopulta siihen perinteiseen bensaan.

Päätöksentekoprosessi autokaupassa se vasta mielenkiintoinen tutkimusaihe olisikin. Mekin veivasimme kahden auton välillä pohtien polttoainevaihtoehtojen, värin, lisäherkkujen ja vm2006/2007 välillä. Auto, joka meiltä ostettiin nenän edestä olisi ollut juuri sen värinen ja kaikilla halutuilla lisäherkuilla, mutta minkäs teet. Mennyt mikä mennyt. Nyt jäi lisät saamatta ja värikin vaihtui miehen mielestä "mummoväriin". Mullakin oli aluksi pakkomielle mustasta, kunnes kyllästyin liikenteessä likaisen harmaanmustiin autoihin ja päättelin meidänkin mahdollisen mustan auton olevan ennemminkin harmaa, sillä into pestä autoa iskee EHKÄ joka toinen kuukausi. Meidän perheestä ei löydy ihmistä, joka innoissaan hinkkaa rakasta menopeliään joka viikonloppu (niinkuin monessa tuttvaperheessä kuulemma tehdään). Niimpä iskin autokaupassa lopulta silmäni kuivan mullan väriseen autoon (ei sentään ihan paskanruskea, mutta melkein ;). Eipä näy ikuinen paska auton helmoissa ;)))). Ja merkkiä, mallia ja väriä myytiin kuin siimaa sen tunnin ajan jonka sen viimeisen autokaupan pihalla ostopäätöstämme pähkimme. Koska kyseessä on Sveitsin ylivoimaisesti suosituin ja ostetuin PERHEauto, päätimme mekin liittyä joukkoon ja lopettaa stressaamisen. Sen pituinen se.

PS. Ja jos ei kaara nyt ihan ympäristöspeksejämme täytäkkään, kuittaa mies puutteen kuskaamalla vielä joku päivä puolitusinaa penskaa harrastuksiin. Mitä useampi kanssamatkustaja sen ympäristöystävällisempää!!!

PSS. Ja myönnettäköön että jos olisin lapseton, töissä ja tyystin ympäristöaatteeton, iskisi EHKÄ himo ostaa joku näistä... (vaikken kovin urheiluautotyyppinen typy ole todellakaan koskaan ollutkaan). Ekat kaksi eivät ole ainakaan hinnalla pilattuja. Mekin kärsimme omasta näihin verrattuna karvalakkimallistamme paljon enemmän.


Kunnon paholaisauto Crossfire. Eikös 007 ajellut tällä? Ja halvalla lähtee. Vajalla 15000 eurolla.


Tässä modernimpaa menoa. Eikä hinnalla pilattu sekään.


Tämän jos olisin perheautoksi halunnut, olisi mies pistänyt todennäköisesti eropaperit vireille. Näin meillä. HUOM! Kritiikki ei todellakaan kohdistu ko laatumerkkiin vaan yleiseen muotiin tulleeseen vähemmän ympäristöystävälliseen City-maasturi kulttuuriin, joka on innostanut kaikki vähänkin varoissaan olevat hankkimaan ko menopelin sitä kuitenkaan välttämättä koskaan oikeasti tarvitsematta. Vai kuinkahan moni city-maasturilla kaupunkien keskustoissa ostoksiaan kuskaava ajelee ns off road? Vaan mikäs siinä jos päästöt on saatu kuriin. Minäkin havittelin ensin valitsemamme mallin uutukaisenuutta Cross-mallia kunnes päädyimme sen turhuuteen. Kiitos siitä Töölöstä (terkkuja!) tulleesta ammattilaiskommentista, joka sinetöi luopumispäätöksemme ja joka avitti auton valintaamme muutenkin.
Vaan kukin tavallaan. Ja näköjään jenkkejä seurataan joka asiassa kuin suuria idoleita konsanaan. Äh urokset saapuivat ja vaativat ruokaa. Pitää lopettaa pohdinnat ja arvostelut tältä erää tähän.

Auton hankinnan ihanuus ja karmeus!

Saamarin saamari!!! Huomenna piti olla koeajo kaarasta, jonka olemme jo arvioneet ostavamme saman tien koeajon jälkeen. Vaan sepä myytiin suoraan nenän edestä. Samoin on jo myyty auto, jonka koeajoimme viime viikonloppuna.

MÄ VIHAAN AUTOKAUPOISSA JUOKSEMISTA! Olisi tässä muutakin tekemistä kuin istua jälleen perse puuduksissa tietokoneen ääressä autosivuilla surffaamassa.
Jo oma hankaluutensa oli päättää mihin automerkkiin ja malliin keskitymme. Kun päätös on kutakuinkin tehty, pitää netissä roikkua nyt näköjään koko ajan, jotta halutun auton saisi koeajettua heti kun se nettiin ilmestyy. Ja meillä on lisäksi kiire. Välttyäksemme autoverolta pitää auton olla meidän (itse asiassa mun) nimissä 6kk ennen kuin muutamme Suomeen. Jos hankinta paperisotineen venyy, on jomman kumman meistä pysyttävä Sveitsissä kunnes 6kk käyttöaika tulee täyteen. Tai kai sen voisi varastoida pariksi viikoksi vaikka Tukholman satamaan...

Pää on täynnä kirosanoja, mutta ei kai tässä auta kuin siirtyä niille v.... autosivuille. Pitänee väljentää speksejä, jotta valikoima olisi suurempi ja ostotilanne helpompi. Huoh. Onneksi huomenna pääsee mimmien kanssa Zürichin yöelämään syömään ja rentoutumaan.

PS. Mies ottaa rennommin ja totesi "noh, onneksi huomenna tulee DSDS (Saksan Idols), joten mikäs hätä tässä on?!". Noh ei kai. Kielsin sitä kuitenkin lähtemästä sunnuntaina toiselle puolelle Sveitsiä Cerniin hiukkaskiihdytinlaboratorioon, oli siellä kuinka avoimien ovien päivä vain... meillä on nyt muuta hommaa.

Frühling!

Kevät on tullut vaikka lämpötila sahaa vielä viime viikonlopun 20 asteen ja vajaan 10 asteen välillä. Aloitimme lämpimän sään innoittamana grillaus-, retkely- ja kiipeilykauden.



Pojille hankittiin omat kiipelyvaljaat joilla on hyvä roikkua "kiikussa". Molemmat ovat tulleet äitiinsä eli selvästi korkeanpaikankammoisia. Vai liekö perin normaali ominaisuus ihmislapselle? Kiipeily heitä kuitenkin kiinnostaa, niinkuin lapsia ylipäätään, joten ensi kesän retkeilykohteemme lienevät kiipelykallioiden lähituntumassa. Meidän vanhempien on turha kiipeilystä haaveilla, sillä sääntöihin kuuluu että alueella ollaan rauhassa ja hiljaa, jottei keskittyminen herpaantuisi. Meidän pojilla iskee aina joku kriisi kun toinen on ylhäällä köyden päässä. Siinä on aika paha sanoa toiselle "odotas hetki rauhassa siellä ylhäällä kun mä käyn pissattamassa koupuksen..." tms. Sula mahdottomuus.



Kotipihan kukkia. Krookukset ja lumikellot kukkivat jo aikapäiviä sitten. Nyt on pihanurmi esikoita on täynnä. Villiintyessään ne muuttuvat vähitellen väriltään valkoisiksi. Tässä kuitenkin vielä värikän viime kevään ruukkuistutus.



Istutin viime kesänä lukuisen määrän kukkataimia. Tämä tapaus on siirtynyt paikasta toiseen jo monta kertaa. Vihdoin löytyi hyvä puolivarjoinen paikka...



Pojat (erityisesti veitikka) on erittäin kiinnostunut keittiöpuuhista ja yllättäen myös pöydän kattamisesta. Mulle tuli noottia "pöydän tylsyydestä" ja niimpä pojat vaativat eilen metsään kukkia keräämään. Niitä olisi haluttu ripotella koko ruokapöytä täyteen, mutta sain pidettyä kukat ruukussa. Pitää tehdä pojat joku kerta tyytyväisiksi ja kukittaa pöytä kestävillä kesäkukilla...
Saan nykyään myös pisteitä laittamastani ruoasta. Hilfe! Jos teen pastaa pamahtavat pisteet tuhanteen, kun taas mies saa bravuuristaan maksakermakastikkeesta puhtaan nollan!

Tietäisikö joku helpon jälkkärireseptin, johon voisin laittaa kaapeissa toimettomina lojuvia vaahterasiirappia ja vaniljaa?

PS. Ike ei näkynyt (luojan kiitos) täkäläisissä iltauutisissa, mutta sen sijaan saksankielisen sveitsin television nettisivuilla kyllä! Ja myös paikallisissa ilmaisjakelulehdissä, joissa oli järjestään blondin kuva isolla ja Iken kuva pienellä, auta armias... Ehdin lukea kaikki nuo kolme bussipysäkillä saativilla olevaa lehteä kun vein Ottoa lääkäriin rutiinitarkastukseen. Ja pitääpä muuten kehua Zürichin lastensairaalaa. Saavuimme 30min etuajassa ja ehdin tuskin takalistoni odotushuoneen penkkiin laskea, kun meidät kutsuttiin sisään. Olin varautunut piiiitkäään odottamiseen, mutta eikömitä!!! Olimme ulkona sairaalasta ennen kuin oma vuoromme oli edes tullut! Mahtavaa!!!!!! Sama juttu myös joka ikisessä virastossa. Kertaakaan ei ole tarvinnut odottaa saati kiroilla... niinkuin aikoinaan Italiassa asuessani. Hermothan niiden sauhuttelevien gigoloiden kanssa meni, jotka eivät saaneet niitä saamarin leimojaan papereihin ilman jatkuvia taukojaan. Ei ihme että sain pahimman luokan kulttuurishokin.

Voi Ike...

Huoh. Odotan illan uutislähetystä nähdäkseni millä tyylillä Sveitsissä uutisoidaan Kanervan sekoilut ja erottaminen, vai uutisoidaanko lainkaan?! Meille ei enää tule paikallista sanomalehteä, josta sai lukea sivun kokoisia juttuja Vanhasen naissekoiluista. Nyt ulkomaanosaston palstatila täyttyy varmasti vielä nolommista jutuista Ikestä.

Myönnettäköön ettei äijän erottaminen sureta lainkaan. En ole mokomasta naistennaurattajasta pitänyt koskaan. Enkä elvistelevästä tyylistä, johon kuuluivat myös ne kuuluisat synttärit. Kenen pussista ne maksettiinkaan? Tuskin Ike niitä itse kustansi, vai haukunko väärää puuta?
Sen sijaan olen hyvin tyytyväinen Stubbin valintaan, vaikken poliittisesti samoilla linjoilla olekkaan. Ainakin Suomi saa nyt osaavan, tietävän, edustavan ja suoraselkäisen ministerin, jolla pysynee elin lahkeessa. Kataisessa on selvästi tarvittavaa kovuutta. Hyvä niin.