Paluu arkeen... ja asunnon etsintään.

Ah niin turhauttavaa, niin turhauttavaa.
Loma ja lomafiilis on ohi. Niin mukavaa kuin olikin tehdä jotain muuta kuin selata asuntoilmoituksia silmät tomaatteina ja persus puutuneena.

Lähetimme ennen joulua pari asuntohakemusta. Se kiva ja isohko asunto, jonka mies ehti peräti katsastaa, meni ennenkuin me saimme edes liitteet kasaan. Liitteiksi kun vaadittiin suosituskirjeiden lisäksi palkkakuitit, työtodistukset (tai siis joku papru, jolla mies todistaa käyvänsä töissä) ja lisäksi A4 jostain kaupungin virastosta (ei selvinnyt mulle mistä) ettei meillä ole ylimääräisiä velkoja tms rasiteita, jotka vaarantaisivat maksukykymme. Liitteiden kokoonhaalimiseen meni viikko ja sinä aikana olivat jo välitystoimistossa antaneet asunnon toiselle. Noh, onni onnettomuudessa, sillä samana päivänä selvisi ettei miehen työnantaja muutakkaan Baselin kaupungista Baselin maaseudulle (kaksi eri kantonia) vaan kolmanteen kantoniin ja tyystin päinvastaiseen suuntaan kuin huhut kertoivat. Multa pääs useampi ärräpää miehen naureskellessa sivussa että voisin ryhtyä vaikka taksikuskiksi Baselin maaseutulle. Sen verran tutuiksi kylät ja eri alueet ehtivät tulla.

Miehen työnantajan tuleva asemapaikka on Kaiseraugst Rheinin varressa Aargaun kantonissa. Syyksi sanoivat vieläkin alhaisemmat verot... voiko ne suomalaisesta enää alhaisemmat olla? Noh, onhan siellä jo uutuuttaan kiiltävä Rochen tehdas ja kohta varmaan liuta muitakin, joten yrityksen näkökanta on ymmärrettävä. Ehkäpä minäkin löytäisin sieltä vanhoilla kemistinpapereillani jotain duunia?!?


Kaiseraugst on sinänsä mielenkiintoinen kylä, sillä sen historia ulottuu 2000 vuoden päähän. Roomalaiset perustivat sen aikoinaan vahtiakseen ja verottaakseen Rheinillä kulkevaa tavaraliikennettä. Kylän läheisyydessä sijaitsee Augusta Raurican rauniokylä, jossa voi tutustua sen aikaiseen elämään lähemmin. Mm. roomalainen teatteri on todella vaikuttava, vaikkei siellä ihan italialaiseen tunnelmaan pääsekkään (pitänee vierailla uudestaan 30 asteen helteessä sirkkojen sirittäessä yön pimeydessä). Sen restaurointi vei peräti 16 vuotta.



Kylässä on kuitenkin se huono puoli, että asunnot ovat kiven alla. Työnantajan ilmoituksen mukana tuli ilmoitus myös uusista asuntokohteista. Hemmetti, joka paikkaan rakennetaan laatikkomaisia kerrostaloja, joita mainostetaan sitten valoisina ja avarina lapsiperheiden unelmina. Sellaiseen kai mekin lopulta joudumme.
Huomiseksi olemme onneksi varanneet asuntonäytön tälläiseen tönöön:


Se ei sijaitse Kaiseraugstissa vaan Baselin ja sen välissä kammottavan näköisen moottoritiehässäkän välittömässä tuntumassa. Asunto on saman kokoinen kuin nykyisemme ja lähes saman hintainenkin. Isompia emme tunnu löytävän kirveelläkään, ellei hintaan pistä 1000 CHF lisää. Ja sillä hinnalla asunto kannattaisi jo ostaa. Olemme siis loukossa... isompia asuntoja tulee tarjolle erittäin harvoin ja heti ne katoavat nopeammille ja (sveitsiläislle).

Yritin saada sovittua muitakin näyttöjä, mutta kaikki tuntuvat olevan lomilla. Tuntuu typerältä ajaa vain yhden asunnon takia tunnin matka. Vielä typerämmältä tai oikeastaan turhauttavammalta koko etsintätouhu tuntuu, kun voi myös olla että joudummekin muuttamaan jo elokuussa Suomeen. Tästäkään en kai saisi kirjoittaa, mutta niin se vain on, että oma pää on aivan sekaisin enkä jaksa enää pitä tätä sisälläni. Olen tulossa auttamatta vanhaksi, sillä en jaksaisi jatkuvaa muutosta ja SITKUN-elämää. Saati sitä että koti on jatkuvasti väliaikainen. Ympärilläni on pelkkää kiertoon palautumista odottavaa kierrätystavaraa (sinänsä hyvä periaate, olemmepa eläneet ympäristöystävällisesti viimeiset 5 vuotta!!!). Osa tauluistakin on kiinnitetty seinään pelkillä nuppineuloilla, jotta ne saa sitten "kohta" jälkiä jättämättä irti.
Jne,jne..

Mies on tosiaan valittu kärkihakijaksi erääseen proffapestiin. Tai siis kolmesta asiantuntijasta 2 pisti hänet ykköseksi ja viimeinen tiputti kokonaan pelistä pois. Mielenkiintoista. Hakemus ko paikkaan lähti jo ennen miehen nykyisen pestin varmistumista. Mieskin oli siis proffauutisen kuultuaan varsin pyörällä päästään. Paikkakunta ja pesti on juuri se, jonka asetimme aikoinaan tavoitteeksi Suomeen paluulle. Vaikka mies ei jättäisi nykyistä pestiään mielellään, luulen että koemme Suomeen paluun velvollisuudeksemme jos tosiaan niin hullusti käy, että hänelle paikkaa tarjotaan. Perheemme urokset lähtevät siis Suomeen helmikuun alussa, pojat mummolaan ja mies haastatteluun. Minä saan paljon kaivatun "oman viikonlopun" omassa kodissani. Aah!

Onnittelut kuitenkin teille kaikille, joilta on tullut ihanan myönteisiä uutisia koskien uusia työpaikkoja, ylennyksiä ja yhteen muuttoja!
Nauttikaa elämästä munkin puolesta. Tähän putkiaivopäähän ei juuri nyt muuta kuin omakotikullankallis-asiat mahdu.