Kaksi unetonta yötä takana

Miten vanhemmiten päätösten teko ja muutoksien sietokyky tuntuukin joskus niin ahdistavalta? Miehelleni (joka on siis minua 5v nuorempi) ne ovat tosin vielä vaikeampia ja hän pahoitteleekin tartuttaneensa mokoman menneiden märehtimispiirteensä minuun.

Hermostuin la-iltana miehelle niin totaalisesti, että pilasin jopa iltaruoaksi aiotun juustofondyyn, joka on ehkä maailman simppelein ateria valmistaa. Aivan kuin olisin keittänyt perunat pohjaan... hah!
Koko illan mies märehti tehtyä päätöstä ja etsi asunnosta pelkkiä vikoja.
"Mihin meidän ulkovaatteet mahtuu, eihän siellä ollut edes kunnon eteistä?" (Sellaista ylellisyyttä meillä ei ole ollut 5 vuoteen, jos saan muistuttaa!).
"Mihin meidän suksiboksi mahtuu, ullakolle en sitä ainakaan saa rahdattua?" (Menetämme autotallin, jossa säilytämme renkaita ja boksia).
"Eihän siellä vessassa ollut edes peilikaappia, mihin meidän shampoot ja sun meikit laitetaan?" (Vaikea sanoa tähän hätään).
"Sitä keittiötä vois vähän rempata, tehdään siitä vaikka avokeittiö kun kerran omistajakin sanoi että katsotaan sitä sitten yhdessä..." (Juuh...)
...ja sitä rataa...
Menetin sitten yöuneni ja nyt kaksi yötä valvoneena olen jo sitä mieltä, etteivät edes sänkymme mahdu niihin viistokattoisiin makuuhuoneisiin. Hemmetin, hemmetti. Onneksi mies ei ole laittanut nimeään vielä sopimukseen alle, vaan on sopinut menevänsä tekemään sen huomenna. Sovimme, että hän ottaa mittanauhan mukaansa, ja mittaa ainakin makkarit uudemman kerran. Kyllähän niitä tuli hieman arvioiutua, mutta myönnettäköön, että keskittymiseni herpaantui joko poikien elämöinnin takia (heistä asunto oli toooosi cooool) tai omiin mietteisiini, "ompas kivat perinteiset seinät kun niissä näkyvät vanhat hirret...taidan luopua kaikista tauluista etteivät peittäisi niitä..." ja "näkyypäs täältä yllättävän hyvin Baselin kaupungin suuntaan, ukonilmalla on varmaan upeaa...".

Suren myös sitä, ettemme tosiaan saaneet yhtä huonetta enemmän kuin nyt. Emme tiedä mihin ihmeen koloon tungemme vieraat ja työpisteen tietokoneineen ja paperisilppuineen. Vieraat joudumme majoittamaan vastedes olohuoneen sohvalle. Toisaalta, muutettuamme Zürichiin on vierasvirta kutsuista huolimatta tyrehtynyt minimiin. Jos Baseliin vaivautuville ei olohuoneen sohva kelpaa, emme voi muuta kuin suositella hotelleja.
Huoh.

Mutta positiivisiin puoliin, joita en aiemmin tainnut mainita:
-Emme maksa itseämme kipeiksi, joten saamme valuuttaa säästöön pahan päivän varalle tai vaikkapa omaa kotia varten.
-Vanha isäntä mainitsi, että saamme pojille mummin ja ukin kaupan päälle ja pörrötti Oton tukkaa.
-Ikivanhassa ja perinteisessä talossa on oma tunnelmansa ja pihapiiri on pojille tosi ihana ja turvallinen leikkipaikka.
-On kuin asuisimme maalla, vaikka matkaa Baselin vanhaan keskustaan onkin ratikalla vain 15min (kaikki muut katsastuskohteemme ovat olleet 2x kauempana).
-Leikkikavereita ei tarvitse etsiä.
-Metsä ja harrastuspaikat ovat tarpeeksi lähellä. Ei tarvitse lähteä autolla lenkille.
-vanha isäntä mainitsi myös, että heillä on Chalet (perinteinen sveitsiläinen hirsimökki vuoristoalueella) Wallisin alueen vuoristossa ja senkin käyttö saattaisi onnistua, silloin kun suku ei sitä itse tarvitse

Helvetin vaikeeta. Kumpa olisi joku jonka kanssa asiaa voisi märehtiä. Miehestä ei aina ole hyötyä. Jos pistämme huomenna kaikesta tästä märehtimisestä ja murehtimisesta huolimatta nimemme paperiin, niin eniten kaipaisimme erään Töölössä asuvan erittäin näppärän ja innovatiivisen tuttavamme apua. Olemme nähneet hänen näpeistään syntyneitä nerokkaita ja täydellisesti meidänkin makuun sopivia sisustusratkaisuja. Terkkuja vaan! Onko herra jo afrikassa, vaiko tilaamassa niitä euro2008 lipuja?!?