Uuden kodin etsiminen kyllästyttää

Huoh! Istun taas persus puuduksissa koneella. Pitäisi olla tekemässä saksan läksyjä etenkin kun pojat ovat olleet nukkumassa jo toista tuntia. Vaan läksyjen teko ei huvita. Mieluummin katson tylsänä uuden television tarjontaa tai surffaan asuntosivuilla tai muuten vai netissä. Mies sentään joogaa parhaillaan olohuoneessa...tehokas uros. Äippää nyt kuitenkin vähän vässää.

Olemme käyneet katsomassa muistaakseni noin seitsemää asuntoa. Osa ihan kivoja, osa vähemmän... Olisin ollut valmis muuttamaan jo pariinkin, mutta mies ei. Hän on tähän mennessä innostunut vasta yhdestä, viimeisimmästä. Amsterdam-tyylisen huoneiston nähtyään uros ilmoitti nykyiselle vuokralaiselle oitis "tätä me haetaan". Asunto sijaitsi pienen idyllisen kylän ydinkeskustassa, kaikki palvelut siis käden ulottuvilla. Lisäksi se oli vanhan pienen linnamaisen rakennuksen (kuin pienoisversio prinsessa ruususesta) toisessa kerroksessa täyttäen sen kokonaan. Kuulostaa varmaan tosi hienolta, mutta ei se nyt ihan sitä ollut. Asunto oli hyvin hipahtava, mielenkiintoisella huonejärjestyksellä, mutta ilman pihaa saati edes parveketta/terassia tms. Alakerrassa talon omistajien lamppuliike, kattohuoneistossa vanha opettajapariskunta. Kun mies tajusi ettei siinä ollut pyöräkellariakaan, suostui hänkin harkitsemaan asunnon hakemista suin päin. Hakulappu on yhä edelleen täyttämättä.

Minä sen sijaan innostuin taannoin eräästä kattoterassihuoneistosta, joka oli saman ikäisestä talosta kuin missä me nyt asumme (60-70-luku). Se oli huonommassa kunnossa kuin nykyisemme, mutta se ei minua olisi haitannut (ennenkuin mies takoi järkeä päähän), sillä sokaistuin oitis sadan neliön kattoterassista joka oli kolmeen ilmansuuntaan ja johon pääsi jokaisesta huoneesta.
Pari muuta kämppää ovat olleet perinteisiä perheidyllejä. Satoja muksuja sisältäviä perhekeitaita moderneine taloineen. Toinen oli miehen mielestä liian kaukana, siellä kun olisi saattanut vahingossa joutua lenkillä Ranskan puolelle, hah, hah.

Toinen perhekeidan taas on sellainen, josta kytätään vapautuvaa huoneistoa ihan tosissaan. Se sijaitsee samassa kylässä kuin prinsessalinnakin, muttei keskustassa. Kävimme katsomassa yhtä tosi kivaa huoneistoa (mies ei innostunut taaskaan, huoh) ja totesimme sen pienemmän oloiseksi kuin omamme, vaikka sen piti olla jopa hieman isompi. Naapurustosta löytyy noin 150 muksua ja jokunen aika sitten siellä asui kuulemme jopa 3(!) suomalaisperhettäkin! Eskari ja joogakoulu olisivat idyllisessä pihapiirissä, samoin kuin Birs-joen luonnonsuojelualue, jne... Saa nähdä, milloin sieltä vapautuu seuraava isompi huoneisto vai vapautuuko lainkaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että päädymme lopulta jonkinlaiseen tylsään kompromissiin ja siis asuntoon, josta ei lopulta tykkää kovasti meistä kumpikaan.

Jokaisessa näkemässämme kämpässä on ollut omat hyvät ja huonot puolensa. Nyt alkaa jo hieman turruttamaan niiden jatkuva netistä kyttääminen, vaikka olenkin siihen ihan koukussa. Alkaa kuitenkin vähitellen nyppimään odotella päätöstä siitä mihin miehen työnantaja muuttaa, vai muuttaako lainkaan. Kulutan nimittäin hyvin paljon aikaani tsekkaamalla jokaisen potentiaalisen asunnon ympäristöt netistä eskareineen, palveluineen ja metsineen/ulkoilumaastoineen. Eikä siinä kaikki, sillä lisäksi tarkastan viamichelinistä kuinka kauan miehellä menisi pyöräillä sieltä nykyiseen labraansa kuin myös niihin kahteen potentiaaliseen firman muuttopaikkaan. Hullun hommaa, vai mitä?! Pakkomielteensä itse kullakin ja minun siipallani se on työmatkapyöräily. Säällä kuin säällä. Ja koska haluamme molemmat ettei hänellä kulu liikaa aikaa työmatkoihin, on asunnon oltava siis lähimaastossa.
Etsintä jatkuu....