jee, jee, jeeeeee, jee, jepulis jeee...
Iloitsen koska mies hoiti homman himaan, eli sai kuin saikin hoidettua meille asunnon JKL:stä!!!!! Se ei ollut suinkaan hänen siellä käyntinsä pääsyy, vaan ennemminkin lisäbonus. Huh, että helpottaa.
Kyseessä on tosin ns huoneistohotelli, joita on näemmä Suomeenkin viime aikoina ilmaantunut. Parasta asunnossa on kuitenkin se, että
1. se on täysin uusi rivitalohuoneisto
2. JUURI haluamaltani alueelta Päijänteen rannan välittömästä tuntumasta
3. lähellä miehen työpaikkaa ja pojille varattua päiväkotia/eskaria
4. täysin varusteltu
5. kuulemma pihakin löytyy
6. ei tarvitse lähteä heti ensitöiksemme metsästämään puuttuvia tavaroita kuten ruokapöytää tuoleineen, jne.
7. voimme keskittyä aluksi olennaiseen, eli Suomeen sopeutumiseen ja normaalin päivärytmin löytämiseen.
8. koska tilaa on vähän, onnistunen heittämään enemmän tavaraa pois tässä päässä. Turha maksaa huippukalliita muuttokustannuksia turhasta sälästä, josta voisi ihan hyvin luopuakin.
Huonoja puolia asiassa lienee:
1. ahdas kuin mikä, sillä 85 neliöön on kuvien mukaan tungettu työtilat, saunat ja jopa kodinhoitohuoneetkin. Vieraita ei siis juurikaan ole tilaa majoitella, vaikka täältä niitä olisi jo liuta kylään tulossa...
2. koska kämppä on täysin varusteltu, pitää omat tavarat sulloa johonkin. Onneksi huoneistoon kuuluvat isot varastot, joten sinne vaan.
3. sukulaiset ja tuttavat saavat edelleen elellä tavaramme nurkissaan...
4. kalliihko vuokra. Saman verran maksoimme tosin Amsterdamin keskustassakin, joten turha urputtaa.
Voin siis huokaista helpotuksesta, käydä hakemassa lasillisen konjamiinia, rivin suklaata ja nostaa jalat kohti kattoa ;)))).
SEOOOOONMORO!
lauantai 30. elokuuta 2008
torstai 28. elokuuta 2008
Väsyttää niin vietävästi
...vaan en saa aikaiseksi kaatua sänkyyn.
Mies on taas poissa - tällä kertaa Suomessa. Ei huvittanut lähteä mukaan ja kuinka olisimme voineetkaan kun Veitikan on käytävä eskarissa. Mikähän on tilanne muuten Suomessa lasten "omien lomien" suhteen??? Täkäläinen koululainen (joihin esikoululaisetkin lasketaan) saa tänä vuonna vain 2 jokeripäivää eli vapaapäivää omiin menoihin, joten ne on nopeasti käytetty. Toisaalta, ehkäpä meidän tapausta olisi katsottu läpi sormien koska olemme jo muutostamme tiedottaneet. Mene ja tiedä.
Joka tapauksessa olen siis taas yksinhuoltaja ja olemme totutelleet jälleen normaaliin viikkorytmiin. Tänä syksynä Veitikalla on eskaria myös tiistai ja torstai iltapäivisin ja poitsu nauttii touhusta täysin siemauksin. Esikoulun lisäksi tällä viikolla alkoi myös Suomikoulu keskiviikkoiltapäivisin. Veitikka aloitti myös rumputunnit maanantaisin. Touhua siis riittää ja vaikka väsyttäisi ei päikkäreille ehdi meistä enää kukaan. Tänään torkuin sentään pojilta salaa aurinkotuolissa... hellettä riittää.
Olppa on isoveljensä rumputunneista hieman kateellinen vaikka kuinka lepyyttelin lupailemalla "kyllä säkin sitten Suomessa pääset ihan mihin haluat...". En olisi saanut hetkeäkään ihailla esikoisen keskittymiskykyä ja tarmoa läiskiä rumpupattereita ja lautasia Karibianmerenihmeen (jota myös Junioriksi kutsutaan)esimerkin mukaan. Olin aluksi uutta harrastusta vastaan, mutta mies puhui ympäri. Nähtyäni poitsun läiskimässä ja hakkaamassa rumpuja sielunsa kyllyydestä tajusin mitä mies tarkoitti. On tärkeää että lapset pääsevät toteuttamaan ja purkamaan itseään oli elämäntilanne miten "sit-ku" vaiheessa tahansa.
Huomenna on luojan kiitos viikon viimeinen "työpäivä". Eräs tuttava tulee aamukaffeille. Iltapäivästä taidan suunnata taas maauimalaan niskajoogaamaan. ;)
Tsüss!
PS. Saa kertoa alkusyksyn Suomiuutisia! Kuten miten työn aloitus loman jäljiltä luistaa, väsyttääkö, minkälainen harrastusrumba, mistä kahvihuoneessa puhutaan (vai ollaanko ihan hiljaa), kuinka miesten/vaimojen kanssa sujuu, mikä rassaa vai eikö mikään, mikä ilostuttaa, onko lapset kilttejä vaiko pikku riiviöitä, jne... kyllähän te tiedätte...
Mies on taas poissa - tällä kertaa Suomessa. Ei huvittanut lähteä mukaan ja kuinka olisimme voineetkaan kun Veitikan on käytävä eskarissa. Mikähän on tilanne muuten Suomessa lasten "omien lomien" suhteen??? Täkäläinen koululainen (joihin esikoululaisetkin lasketaan) saa tänä vuonna vain 2 jokeripäivää eli vapaapäivää omiin menoihin, joten ne on nopeasti käytetty. Toisaalta, ehkäpä meidän tapausta olisi katsottu läpi sormien koska olemme jo muutostamme tiedottaneet. Mene ja tiedä.
Joka tapauksessa olen siis taas yksinhuoltaja ja olemme totutelleet jälleen normaaliin viikkorytmiin. Tänä syksynä Veitikalla on eskaria myös tiistai ja torstai iltapäivisin ja poitsu nauttii touhusta täysin siemauksin. Esikoulun lisäksi tällä viikolla alkoi myös Suomikoulu keskiviikkoiltapäivisin. Veitikka aloitti myös rumputunnit maanantaisin. Touhua siis riittää ja vaikka väsyttäisi ei päikkäreille ehdi meistä enää kukaan. Tänään torkuin sentään pojilta salaa aurinkotuolissa... hellettä riittää.
Olppa on isoveljensä rumputunneista hieman kateellinen vaikka kuinka lepyyttelin lupailemalla "kyllä säkin sitten Suomessa pääset ihan mihin haluat...". En olisi saanut hetkeäkään ihailla esikoisen keskittymiskykyä ja tarmoa läiskiä rumpupattereita ja lautasia Karibianmerenihmeen (jota myös Junioriksi kutsutaan)esimerkin mukaan. Olin aluksi uutta harrastusta vastaan, mutta mies puhui ympäri. Nähtyäni poitsun läiskimässä ja hakkaamassa rumpuja sielunsa kyllyydestä tajusin mitä mies tarkoitti. On tärkeää että lapset pääsevät toteuttamaan ja purkamaan itseään oli elämäntilanne miten "sit-ku" vaiheessa tahansa.
Huomenna on luojan kiitos viikon viimeinen "työpäivä". Eräs tuttava tulee aamukaffeille. Iltapäivästä taidan suunnata taas maauimalaan niskajoogaamaan. ;)
Tsüss!
PS. Saa kertoa alkusyksyn Suomiuutisia! Kuten miten työn aloitus loman jäljiltä luistaa, väsyttääkö, minkälainen harrastusrumba, mistä kahvihuoneessa puhutaan (vai ollaanko ihan hiljaa), kuinka miesten/vaimojen kanssa sujuu, mikä rassaa vai eikö mikään, mikä ilostuttaa, onko lapset kilttejä vaiko pikku riiviöitä, jne... kyllähän te tiedätte...
perjantai 22. elokuuta 2008
Loma kutakuinkin ohi
Evästauolla. Silveretta Nova. Pieni haave hiipi takaraivoon: Josko tänne pääsisi/ehtisi vielä joskus takaisin ja vieläpä sen verran hyvässä vedossa, että kipuaisi tästä Sveitsin puolelle Klostersiin. Eihän se ole kuin päivän matkan (kipuamisen) päässä.
6 viikon loma on lopuillaan. Kyse on siis lasten lomasta, ei suinkaan meidän aikuisten. Viimeinen eli 6. viikko on tänä vuonna Zürichin kaupungissa poikkeuksellinen, normaali kesäloma on vain 5 viikkoa. Pojat ovat jo enemmän kuin innokkaita aloittamaan omat viikkorutiininsa (esikoinen eskarin ja kuopus leikkikerhonsa). Enkä pane vastaan minäkään. Sen verran raskasta on tällä viikolla ollut. Appivanhemmat palasivat alkuviikosta kaksiviikkoisen lomansa jälkeen kotiin, joten molemmat pojat ovat kilpailleet sitäkin hanakammin huomiostani. Olimme tässä eräänäkin päivänä maauimalassa. Jossain vaiheessa olin vähällä parkua suoraa huutoa SUUUU TUKKOOOON, kun molemmat muksut huusivat VALEHTELEMATTA 2sek välein ÄITI, KATO!!!! Toinen pulikoi ja temppuili altaassa ja toinen altaan reunalla. Luulen että siinä kaula-niska joogassa vuorotellen molempiin suuntiin nyökkäillen joo, joo-kiva, joo-joo, kiva-joo, hienoa-joo, joo, joo vierähti varmaan tunti ellei enemmänkin. Luulen että sivullisista näytin pois lähtiessämme suhteellisen ryytyneeltä äipältä. Sillä tuskimpa ne iskät muotojanikaan tiirailivat?! Vaikka eihän tuo vartalo nyt ihan kauheassakaan kunnossa tällä hetkellä ole, mutta silti...
Itävallassa oli itkettavan kaunista. Menimme rajan taa Montafonin laaksoon, vain siksi, että sieltä saa samassa paketissa aivan kaiken ja hieman halvemmalla kuin Sveitsin puolelta. Laaksoon ajaa vaivaiset 2h ja ilman serpenttiiniteitä. Suomalaisille laskettelijoille tutut St. Anton ja Ischgl ovat kulman takana, samoin kuin Piz Buinin huippukin. Appivanhemmille oli varattu golfailua, meille taas vaellusta, pyöräilyä ja kiipeilyä. Lomahuoneistomme sijaitsi Gaschurnin kylässä. Suosittelen lämpimästi Haus Wittweriä kaikille (http://www.haus.wittwer.at/). Me maksoimme max 8 hlö huoneistosta vajaat 70€/yö. Asunnon sijainti oli huippu ts kävelymatkan päässä kaikesta: kaupasta, ravintoloista, bergbahnista (hissiä), maauimalasta, seikkailuleikkipaikoista, jne. Talvella hinta on tietysti aivan eri luokkaa ja vapaiden hiihtoviikkojen löytäminen vaikeaa. Monika Wittwerin mukaan esim helmikuussa ei ole tilaa vuosiin, sillä vakiovieraat ovat varanneet hiihtolomaviikot jo vuosiksi eteenpäin.
Kävimme useammankin kerran poikain kanssa vaeltamassa, mutta mikä parasta pääsimme myös miehen kanssa kahden reissuun:
2 Päivän hyttivaellus (Gaschurn-Valschavieltal-Neue Heilbronner Hütte-Gaschurn)
Valschavieltalin jokilaakso oli huikean kaunis Nature 2000 -suojelualue. Laakson perällä oli 2 alppilampea, joilta avautuva näkymä henkeäsalpaava. Kolmas lampi/järvi oli vuoristomajan vieressä. Hytti on tällä kertaa iloinen yllätys. Rötiskön näköinen iso hökkeli oli juuri remontoitu ja monista muista vuoristomajoista poiketen tarjosi lämpimän suihkun. Muonatarjontakin oli monipuolisempaa kuin useasti Sveitsin puolella. Takaisinpaluu sujui sakeassa sumussa. Onneksi reitti oli hyvin merkitty.
Ah, parasta lopettaa. Juttu ei nyt luista. Antaa kuvien kertoa puolestaan.
Muksuja kavereineen ravaa jatkuvasti sisään ja ulos. Onneksi pojilla on leikkikavereita, mutten näköjään millään pysty välttämään palvelijan asemaa. Parasta asettua suosiolla jonnekin hellan ja askartelukaapin välimaastoon, kunnes on aika lähettää leikkikamut kotiin.
Taistelupari poseeraa lomakodin edustalla. Valmiina seikkailuihin!
Linssin eteen on kävellyt harvinainen eläin, jota myös äidiksi kutsutaan. Matkalla Piz Buinin (3312m) jäätikköjärven (Silveretta Stausee) ympäri.
Jeees, me pulahdettiin jäätikköjärveen!
Eläköön NATURA 2000! Onneksi tämäkin kaunis laakso on suojeltu virkistyskäyttöön. Reiluun 2300 metriin oli yllättävän kova kipuaminen. Kunnossa on tosiaan parantamisen varaa.
Heeei, mihin sä meet??? Mä ajattelin nimittäin käväistä Tirolin puolella. Etkös tule mukaan??? (Tirolin ja Voralbergin rajapyykki)
UGH! Mä oon UROS. Enkä osaa olla kastautumatta joka ikisessä alppilampareessa... Mut hei, ei se mitään, mulla riittää nimittäin sitä kuuluisaa suomalaista sisua. Vaik nykyään en tosin enää tiedä kummat on sisukkaampia; alppien asukkaat, vaiko suomalaiset... Jos ei oo Jussilla aikoinaan ollut helppoa suollaan pelkän kuokkansa kanssa, niin tulkaas katsomaan täkäläistä meininkiä! Tuuletetaas hei niille!
Ammuuuu!
Veit sanat suustani!
Huh, vihdoin Neue Heilbronner Hütte näkyy. Karu yöpymispaikka. Mutta sisällä oli lämmintä, kotoisaa ja halpoja herkkusnapseja! Niillä katosi pahinkin lihaskipu.
Pieniä tutkijoita oomme kaikki!
Esikoinen köyden jatkona. Poitsu on kehittynyt huimasti, vaikkemme kiipeilemässä usein käykkään. Enää touhu ei hieman yllättäen olekkaan pelkkää köydessä roikkumista.
perjantai 8. elokuuta 2008
Eläimellistä elämää
Huomasin kesän alussa pihallamme pyörivän kolmella jalalla juoksevan kissan. Ja kuinka ollakkaan, näytti kisu viettävän turhan paljon aikaa parvekkeemme alla. Ryhdyin kyttämään tilannetta jossain vaiheessa oikein tosissaan. Kisu saapui aina aamutuimaan partsimme alle koisimaan ja liukeni jälleen pimeän tullen omille teilleen... kuulemamme mukaan muilta kotikissoilta ruokaa nyysimään.
Kissaihmisenä olin tietysti hieman huolissani. Kenen katti, miksi päivät aina meillä, missä tassu loukkaantunut, kuinka kauan säilynee hengissä, pitäisiköhän alkaa syöttämään, jne. aikani pähkäiltyäni soitin löytöeläinpuhelinpalveluun. En nimittäin todellakaan halunnut kissan riutuvan, kituvan ja kuolevan pihallemme. Maanantaina soitin vihdoin löytöeläinpalvelusta saamaani eläinpelastuspalvelun numeroon ja pyysin apua kisun kiinniottamiseksi. Sieltä tulikin vielä saman päivän aikana paksu täti ison häkkiansan kanssa ja yritti tunkeutua partsimme alle. Eihän siitä mitään tullut ja jos kisu olisi ollut vähääkään ihmisiin luottavainen olisinhan saanut sen jo itsekin kiinni. Täti joutui siis jättämään ansan pihallemme ja kiirehti pelastamaan muita eläimiä... hommaa riittää.
Viritin ansan illan suussa tädin neuvojen mukaan. Odottelin ja kuulostelin koko illan kunnes klo 22 räpsähti. Eikun fikkarilla saalista tarkastamaan. Siilinpoika per...le. Ei auttanut muu kuin jättää ansan ovi siltä yöltä auki, jotta siili löytäisi itse tiensä ulos. Uusi yritys seuraavana yönä. Viikon aikana selvisi, ettei katti suostunut syömään muualta kai lautaselta ja ettei se ollut lainkaan tyhmä. Vasta eilen sain houkuteltua sen ansaan niin syvälle että ovi räpsähti kiinni. Kisulla iski tietysti paniikki, joten juttelin sille rauhoittavia keskellä yötä puolen tunnin ajan ennenkuin löytöeläinpalvelun tyyppi ehti paikalle. Setä lupasi toimittaa kisun pikaisesti eläinsairaalaan, jotta tassu saataisiin kuntoon. Sen jälkeen yritetään metsästää omistajia. Jos kisu on koditon, etsitään sille uusi koti. Eläimen lopattamisesta ei mainittu missään vaiheessa sanaakaan. Aika uskomatonta ja hienoakin. Luotan että kisu saa paremmat eläkepäivät kuin syksyn tullen viluun ja nälkään parvekkeemme alla riutumisen.
Tädin virittämä ansa. Kisun sijasta ansaan asteli siili. Onneksi ei sentään koko kulmakunnan katit. Sen verran reippaasti pistin kisujen gourmetruokia tarjolle.
Entäs sitten tämä eläinuutinen ja ällistelynaihe: Täällä on SIILIKESKUS!
Naapurin täti löysi pihaltamme 6 viikon ikäistä siilinpoikaa. Siis sellaisia silmät ummessa ryömiviä ja vinkuvia valkopiikkisiä rääpäleitä. Tädin piti lähteä päiväksi töihin, joten siilit pääsivät meille siksi aikaa hoitoon. Jee, jee, upeaa, mahtavaa mielenkiintoista ajattelin. Siis aluksi. Siilinpoikia tulisi syöttää 1ml ruiskulla 10 kertaa vuorokaudessa (kissankorvikemaitoa) ja siinä välissä niiltä pitäisi hieromalla saada vielä pissat ja kakatkin tulemaan. Noh, teimme poikain kanssa ohjeiden mukaan. Yksi iltapäivä riitti. Mihinkään muuhun aikaa ei nimittäin jäänytkään. Kun naapurin tätimme tuli illansuussa eläimiä noutamaan, olin enemmän kuin tyytyväinen. Siilikeskus hoitaisi siilit aikuisiksi, mikäli ne elossa hoidostamme selviävät. Siilitarina ei kuitenkaan pääty tähän. Keskuksesta luvattiin toimittaa meille kaksi yksilöä takaisin - siis jos niin haluamme - laatikkoineen ja kotitaloineen heti kunhan ne ovat sen ikäisiä että selviävät vähemmällä hoidolla. Meidän tehtävämme on silloin kotiuttaa siilinpojat takaisin pihallemme. Odottelemme siis syys-elokuuta ja siilinpoikasia.
Huh, saimpas päivitettyä eläinjutut ennen lomaa. Teksti on mitä on, mutta nyt on pikkasen kiire koisimaan. Palaamisiin kunhan olemme kotiutuneet Itävallasta. Meidän ferienwohnungissa nimittäin tuskin on wlania. Seonmoro!
Kissaihmisenä olin tietysti hieman huolissani. Kenen katti, miksi päivät aina meillä, missä tassu loukkaantunut, kuinka kauan säilynee hengissä, pitäisiköhän alkaa syöttämään, jne. aikani pähkäiltyäni soitin löytöeläinpuhelinpalveluun. En nimittäin todellakaan halunnut kissan riutuvan, kituvan ja kuolevan pihallemme. Maanantaina soitin vihdoin löytöeläinpalvelusta saamaani eläinpelastuspalvelun numeroon ja pyysin apua kisun kiinniottamiseksi. Sieltä tulikin vielä saman päivän aikana paksu täti ison häkkiansan kanssa ja yritti tunkeutua partsimme alle. Eihän siitä mitään tullut ja jos kisu olisi ollut vähääkään ihmisiin luottavainen olisinhan saanut sen jo itsekin kiinni. Täti joutui siis jättämään ansan pihallemme ja kiirehti pelastamaan muita eläimiä... hommaa riittää.
Viritin ansan illan suussa tädin neuvojen mukaan. Odottelin ja kuulostelin koko illan kunnes klo 22 räpsähti. Eikun fikkarilla saalista tarkastamaan. Siilinpoika per...le. Ei auttanut muu kuin jättää ansan ovi siltä yöltä auki, jotta siili löytäisi itse tiensä ulos. Uusi yritys seuraavana yönä. Viikon aikana selvisi, ettei katti suostunut syömään muualta kai lautaselta ja ettei se ollut lainkaan tyhmä. Vasta eilen sain houkuteltua sen ansaan niin syvälle että ovi räpsähti kiinni. Kisulla iski tietysti paniikki, joten juttelin sille rauhoittavia keskellä yötä puolen tunnin ajan ennenkuin löytöeläinpalvelun tyyppi ehti paikalle. Setä lupasi toimittaa kisun pikaisesti eläinsairaalaan, jotta tassu saataisiin kuntoon. Sen jälkeen yritetään metsästää omistajia. Jos kisu on koditon, etsitään sille uusi koti. Eläimen lopattamisesta ei mainittu missään vaiheessa sanaakaan. Aika uskomatonta ja hienoakin. Luotan että kisu saa paremmat eläkepäivät kuin syksyn tullen viluun ja nälkään parvekkeemme alla riutumisen.
Tädin virittämä ansa. Kisun sijasta ansaan asteli siili. Onneksi ei sentään koko kulmakunnan katit. Sen verran reippaasti pistin kisujen gourmetruokia tarjolle.
Entäs sitten tämä eläinuutinen ja ällistelynaihe: Täällä on SIILIKESKUS!
Naapurin täti löysi pihaltamme 6 viikon ikäistä siilinpoikaa. Siis sellaisia silmät ummessa ryömiviä ja vinkuvia valkopiikkisiä rääpäleitä. Tädin piti lähteä päiväksi töihin, joten siilit pääsivät meille siksi aikaa hoitoon. Jee, jee, upeaa, mahtavaa mielenkiintoista ajattelin. Siis aluksi. Siilinpoikia tulisi syöttää 1ml ruiskulla 10 kertaa vuorokaudessa (kissankorvikemaitoa) ja siinä välissä niiltä pitäisi hieromalla saada vielä pissat ja kakatkin tulemaan. Noh, teimme poikain kanssa ohjeiden mukaan. Yksi iltapäivä riitti. Mihinkään muuhun aikaa ei nimittäin jäänytkään. Kun naapurin tätimme tuli illansuussa eläimiä noutamaan, olin enemmän kuin tyytyväinen. Siilikeskus hoitaisi siilit aikuisiksi, mikäli ne elossa hoidostamme selviävät. Siilitarina ei kuitenkaan pääty tähän. Keskuksesta luvattiin toimittaa meille kaksi yksilöä takaisin - siis jos niin haluamme - laatikkoineen ja kotitaloineen heti kunhan ne ovat sen ikäisiä että selviävät vähemmällä hoidolla. Meidän tehtävämme on silloin kotiuttaa siilinpojat takaisin pihallemme. Odottelemme siis syys-elokuuta ja siilinpoikasia.
Huh, saimpas päivitettyä eläinjutut ennen lomaa. Teksti on mitä on, mutta nyt on pikkasen kiire koisimaan. Palaamisiin kunhan olemme kotiutuneet Itävallasta. Meidän ferienwohnungissa nimittäin tuskin on wlania. Seonmoro!
torstai 7. elokuuta 2008
Appivanhemmat kylässä
Appivanhemmat tulivat viimeiselle lomalleen vuoristomaisemiin ja lauantaina suuntaamme Itävaltaan. Me pääsemme miehen kanssa vaeltamaan kaksin, appivanhemmat lyömään kolopalloa vuoristokentille ja pojat polskimaan jokiuimalaan tms.
Eipä tässä muuta tällä erää. Jatkan juttua paremmalla ajalla... on nimittäin ollut hieman jännää puuhaa niin siilinpoikasten kuin loukkaantuneiden kissojekin kanssa. Nytkin on ansa pihalla saalista odottamassa. Mutta kuten sanottu, paremmalla ajalla lisää ;). Tsüss!
Eipä tässä muuta tällä erää. Jatkan juttua paremmalla ajalla... on nimittäin ollut hieman jännää puuhaa niin siilinpoikasten kuin loukkaantuneiden kissojekin kanssa. Nytkin on ansa pihalla saalista odottamassa. Mutta kuten sanottu, paremmalla ajalla lisää ;). Tsüss!
maanantai 4. elokuuta 2008
Ripulivirus vaihtoi isäntää
... ja seuraavaksi olin vuorossa minä. Perjantaina ilotulitteita sytytellessämme uni meinasi tulla silmään melkein väkisin ja muutenkin oli perin omituinen olo. Syy selvisi lauantaiaamuna kun kiirehdin vessaan, jossa tulikin sitten istuttua suhteellisen tiheään otteeseen seuraavan vuorokauden aikana.
Mies luotsasi poitsut autoon ja eikun menoksi. He lähtivät ensi kertaa ilman emoa vuoristoon ja kivaa oli. Aikovat ottaa kuulemma uusiksi heti kun sopiva viikonloppu löytyy... minulle on siis vihdoin ja viimein tiedossa sitä harvinaista OMAA AIKAA. Ongelma vain on se, että minunkin tekee mieleni vuoristoon niin usein kuin mahdollista. Eikö ihminen osaa olla koskaan mihinkään tyytyväinen???
Kulutin koko viikonlopun mahdollisimman lähellä vessaa, lähinnä lukuasennossa terassilla. Ah sitä rauhaa. Vaikka vihdoinkin pitkäaikainen haaveeni rauhaisasta kotiviikonlopusta ilman yhtäkään urosta lähitienoilla toteutui, oli lopulta mukava saada ne miehet takaisin kotiinkin. Ja kalajuttuja riitti.
Kyseiselle leirintäalueelle olivat tällä kertaa löytäneet myös hollantilaiset! He löytävät jostain kumman syystä aina ja kaikkialle. En tajua? Juuri muita turisteja siellä ei olekkaan näkynyt. Telttailijoiksi syntyneet hollantilaiset omaavat ilmeisesti oman puskaradionsa. Ko. paikkaa alppijärven rannalla kun ei todellakaan netissä mainosteta, eikä yleisimmissä kartoissakaan ole siinä kohtaa teltan kuvaa. Paikka pitää joko tietää tai kuulla puskaradiosta. Monet kehuvatkin sitä nimenomaan juuri siksi Keski-Sveitsin parhaaksi telttapaikaksi. Suurin osa leirintäalueista kun on asuntovaunukansan valloittamia pieniä "kesämökki"kyliä, joista me yritämme pysyä mahdollisimman kaukana. Ja suosituimmat leiripaikat, jotka sijoittuvat vesistön ääreen maksavat usein maltaita, jolloin kustannuksiltaan on ihan sama yöpyäkö hotellissa vaiko teltassa. Vaan ei tämä. Hinta on mitätön, aamiaisen saa tilattua kioskista, vuoristojärvi on peilikirkas ja jopa 80m syvä, puhdas ja lämmin, nuotiopaikkoja ja puuta riittää yllin kyllin, vaellusmaastoissa riittää kovemmallekin adrenaliinireissulle, ja maisemat kuin suoraan postikortista.
Niderbauen Chulmin (1923m) kupeessa on loistava paikka...
...matkustaa vanhanaikaisella puhelinhissillä, vaeltaa kukkien täyttämillä vuorenrinteillä, ihailla Sveitsin sitä itseään, sillä täältähän kaikki alkoi...
Kuvassa vierelläni aito Nykin (ööö-)) siirtolainen jo 20v Zürichissä asunut rastapää. Kehuipa hänkin paikkaa leirintäalueineen lapsiperheiden unelmaksi. Hmmm...
...kokeilla leirielämää autovapaalla alueella... jos ovat ne lukuisat lapsuuteni lapiin suuntautuneet telttareissut jättäneet syvät muistijäljet sieluuni, saman tehnee tämä paikka pojille.
Mies luotsasi poitsut autoon ja eikun menoksi. He lähtivät ensi kertaa ilman emoa vuoristoon ja kivaa oli. Aikovat ottaa kuulemma uusiksi heti kun sopiva viikonloppu löytyy... minulle on siis vihdoin ja viimein tiedossa sitä harvinaista OMAA AIKAA. Ongelma vain on se, että minunkin tekee mieleni vuoristoon niin usein kuin mahdollista. Eikö ihminen osaa olla koskaan mihinkään tyytyväinen???
Kulutin koko viikonlopun mahdollisimman lähellä vessaa, lähinnä lukuasennossa terassilla. Ah sitä rauhaa. Vaikka vihdoinkin pitkäaikainen haaveeni rauhaisasta kotiviikonlopusta ilman yhtäkään urosta lähitienoilla toteutui, oli lopulta mukava saada ne miehet takaisin kotiinkin. Ja kalajuttuja riitti.
Kyseiselle leirintäalueelle olivat tällä kertaa löytäneet myös hollantilaiset! He löytävät jostain kumman syystä aina ja kaikkialle. En tajua? Juuri muita turisteja siellä ei olekkaan näkynyt. Telttailijoiksi syntyneet hollantilaiset omaavat ilmeisesti oman puskaradionsa. Ko. paikkaa alppijärven rannalla kun ei todellakaan netissä mainosteta, eikä yleisimmissä kartoissakaan ole siinä kohtaa teltan kuvaa. Paikka pitää joko tietää tai kuulla puskaradiosta. Monet kehuvatkin sitä nimenomaan juuri siksi Keski-Sveitsin parhaaksi telttapaikaksi. Suurin osa leirintäalueista kun on asuntovaunukansan valloittamia pieniä "kesämökki"kyliä, joista me yritämme pysyä mahdollisimman kaukana. Ja suosituimmat leiripaikat, jotka sijoittuvat vesistön ääreen maksavat usein maltaita, jolloin kustannuksiltaan on ihan sama yöpyäkö hotellissa vaiko teltassa. Vaan ei tämä. Hinta on mitätön, aamiaisen saa tilattua kioskista, vuoristojärvi on peilikirkas ja jopa 80m syvä, puhdas ja lämmin, nuotiopaikkoja ja puuta riittää yllin kyllin, vaellusmaastoissa riittää kovemmallekin adrenaliinireissulle, ja maisemat kuin suoraan postikortista.
Niderbauen Chulmin (1923m) kupeessa on loistava paikka...
...matkustaa vanhanaikaisella puhelinhissillä, vaeltaa kukkien täyttämillä vuorenrinteillä, ihailla Sveitsin sitä itseään, sillä täältähän kaikki alkoi...
Kuvassa vierelläni aito Nykin (ööö-)) siirtolainen jo 20v Zürichissä asunut rastapää. Kehuipa hänkin paikkaa leirintäalueineen lapsiperheiden unelmaksi. Hmmm...
...kokeilla leirielämää autovapaalla alueella... jos ovat ne lukuisat lapsuuteni lapiin suuntautuneet telttareissut jättäneet syvät muistijäljet sieluuni, saman tehnee tämä paikka pojille.
perjantai 1. elokuuta 2008
1.August, Nationalfeiertag der Schweizer
Perjantai ja juhlapäivä.
Piti lähteä vuoristoon kolmeksi päiväksi, vaan sää pani suunnitelmat uusiksi. Autokin on jo pakattu valmiiksi, mutta aamuyöllä alkanut ukkonen ei ota laantuakseen ja kohta ollaan sentään jo lounasajassa. Ai että mekö sokerista? Se ei ole suinkaan syy. Vuorilla saati metsässä ei täällä kannata ukkosella juuri olla, ei etenkään jos henkikulta on vähääkään kallis. Ukkosta edeltää usein myrskytuuli jolloin oksaa lentää ja puuta kaatuu kuin paremmaltakin metsäkoneenkuljettajalta.
Istun siis koneella ja teen saksan verbiläksyjä, joihin en ole juurikaan energiaani aiemmin uhrannut. Silti juttu luistaa naapureiden kanssa ihan ok, joskus huonommin, joskus paremmin. Voi olla että kuulijaa väsyttää kun sanat ovat rouvalta aina hakusessa, mutta jatkakoot matkaa. Rouvaa ei todellakaan haittaa. Tapoihin kuitenkin kuuluu vaihtaa muutama sana, joten kielitaidostani huolimatta jutustelijaa riittää, joskus jopa yli oman sietokyvyn.
Pojat odottavat malttamattomina iltaa. Ostin heille eilen ensimmäistä kertaa ilotulitteita. Emme todellakaan ole ilotulitusihmisiä, mutta nyt teki mieli hemmotella poikia. Niimpä matkaan tarttui tähtisadetikkuja, tulivuoria ja formuloita. Lähinnä siis korvalle mahd helliä mutta silmälle iloja. Saas nähdä kuin käy.
Tässäpä pari kuvaa ilta-aurinkoisesta puutarhasta.
Puutarhan pensasaidan taakse tekemäni "kivipuutarha" kuvassa oikealla villiintyy kun kevätkukkien kukinta-aika meni ohi. Enää ei riitä energiaa eikä intoakaan uusien kukkijoiden hankkimiseen saati kivien kantamiseen. Puutarhasisäänkäynnin päällä rehottava viinirypäleköynnöskin kärsii. Viime vuonna rypäleet paleltuivat Suomilomamme aikana. Tänä vuonna menin sitten kastelemaan ja lannoitamaan sitä, ja eikös köynnökseen kai siksi iskenyt joku home. Saammekkohan yhtään rypäleterttua syötäväksemme?
Rakennustyömaan tyypit tekivät nurmikon päälle sora-alueen ja selkäni takana on projektipäällikön työmaakoppi.
Mutta rosmariini sentään kukoistaa. Leikkasin sen viime vuonna melkein polvikorkeuteen ja siitäkös se piti. Nyt pitäisi vain saada aikaiseksi kuivattaa yrttiä Suomeen mukaan. Me kun olemme rosmariinin suurkuluttajia, joten yksi pikku ruukkupensas ei riitä kuin viikoksi. Ja viherhuoneestahan minun on turha Suomessa edes unelmoida.
Piti lähteä vuoristoon kolmeksi päiväksi, vaan sää pani suunnitelmat uusiksi. Autokin on jo pakattu valmiiksi, mutta aamuyöllä alkanut ukkonen ei ota laantuakseen ja kohta ollaan sentään jo lounasajassa. Ai että mekö sokerista? Se ei ole suinkaan syy. Vuorilla saati metsässä ei täällä kannata ukkosella juuri olla, ei etenkään jos henkikulta on vähääkään kallis. Ukkosta edeltää usein myrskytuuli jolloin oksaa lentää ja puuta kaatuu kuin paremmaltakin metsäkoneenkuljettajalta.
Istun siis koneella ja teen saksan verbiläksyjä, joihin en ole juurikaan energiaani aiemmin uhrannut. Silti juttu luistaa naapureiden kanssa ihan ok, joskus huonommin, joskus paremmin. Voi olla että kuulijaa väsyttää kun sanat ovat rouvalta aina hakusessa, mutta jatkakoot matkaa. Rouvaa ei todellakaan haittaa. Tapoihin kuitenkin kuuluu vaihtaa muutama sana, joten kielitaidostani huolimatta jutustelijaa riittää, joskus jopa yli oman sietokyvyn.
Pojat odottavat malttamattomina iltaa. Ostin heille eilen ensimmäistä kertaa ilotulitteita. Emme todellakaan ole ilotulitusihmisiä, mutta nyt teki mieli hemmotella poikia. Niimpä matkaan tarttui tähtisadetikkuja, tulivuoria ja formuloita. Lähinnä siis korvalle mahd helliä mutta silmälle iloja. Saas nähdä kuin käy.
Tässäpä pari kuvaa ilta-aurinkoisesta puutarhasta.
Puutarhan pensasaidan taakse tekemäni "kivipuutarha" kuvassa oikealla villiintyy kun kevätkukkien kukinta-aika meni ohi. Enää ei riitä energiaa eikä intoakaan uusien kukkijoiden hankkimiseen saati kivien kantamiseen. Puutarhasisäänkäynnin päällä rehottava viinirypäleköynnöskin kärsii. Viime vuonna rypäleet paleltuivat Suomilomamme aikana. Tänä vuonna menin sitten kastelemaan ja lannoitamaan sitä, ja eikös köynnökseen kai siksi iskenyt joku home. Saammekkohan yhtään rypäleterttua syötäväksemme?
Rakennustyömaan tyypit tekivät nurmikon päälle sora-alueen ja selkäni takana on projektipäällikön työmaakoppi.
Mutta rosmariini sentään kukoistaa. Leikkasin sen viime vuonna melkein polvikorkeuteen ja siitäkös se piti. Nyt pitäisi vain saada aikaiseksi kuivattaa yrttiä Suomeen mukaan. Me kun olemme rosmariinin suurkuluttajia, joten yksi pikku ruukkupensas ei riitä kuin viikoksi. Ja viherhuoneestahan minun on turha Suomessa edes unelmoida.
Tilaa:
Kommentit (Atom)