Jotain mätää koulusysteemissä ja/tai yhteiskunnassa!?!

Voi luoja. Olen sanaton kouluampumisten suhteen.
Näinköhän koululaisten oloihin on näiden tapahtumien johdosta tulossa muutoksia? Entä lastenpsykiatriaan lisää rahaa? Raivostuttaa että nettihesarissa keskitytään käsiaselupien rajoittamiseen. Ihan kuin se olisi joku ensisijainen ratkaisu??? Ei tarvitse olla kovin kummoinen kotikemisti kyetäkseen rakentamaan omatekoisen pommin, jolla tulee ruumiita enemmän kuin aseilla. Jos rikkinäinen ihminen haluaa tappaa, onnistuu se varmasti ilman aseitakin. Eikö siis olisi aika paljon tärkeämpää keskittyä nuorten pahan olon poistamiseen?

En ihmettele moisia tapahtumia, sillä ainakaan omana kouluaikanani ei kiusaamiselle tehty yhtään mitään. Lähinnä opettajat yrittivät tekeytyä välitunnilla mahdollisimman huomaamattomiksi. Toisaalta, ei tilanteesta voi opettajiakaan syyttää. Kyse on mielestäni ennemminkin monen asian summasta. Se on kuitenkin selvää että Suomen lasten ja nuorten kasvatussysteemissä on jotain vikaa. Sanokoot Pisa-tutkimukset osaamistasostamme mitä vain, tärkeämpää olisi henkinen hyvinvointi, EI nippelitiedon ulkoaosaaminen. Nippelitiedon tankkaamiseksi ainakin oman koulunkäyntini koin. Toisaalta luovana ihmisenä (sekin ominaisuus on haudattu jo niiiiiin syvälle kuin mahd.) en ehkä ollut ideaali oppilas, mutta hyvin selvisin. Ja minuakin kiusattiin muistaakseni ala-asteella. Ei koulussa vaan koulumatkalla. RRR on edelleen vähemmän suomalainen ja sellaisena tulee myös pysymään. Kiusaajilleni (useampi poika) pistin jauhot suuhun, en vain muista miten. Siihen loppui kuitenkin kiusaaminen, enkä sen koomin moisesta kärsinyt.

Olen kaikenlaiselle kiusaamiselle sen verran allerginen että päätin alkaa hakea esikoista kotiin esikoulusta. Naapurin pikkujätkä kun kuulemma härnää häntä heti kun hänellä itsellään on isompia seurana.

Hups, taas loppui nettiaika. Olppa odottelee jo kohta hakijaa... ja sen jälkeen Veitikka tuleekin ryhmänsä kanssa eläintarhasta, jne. Sorvin ääreen eikun siis!!!
Tsüss!

Naapurijuoruja... pitkästä aikaa

Menin sitten tänään paasaamaan naapurin rouva T:lle. Johan edellisestä "hiekkalaatikkotappelusta" onkin vierähtänyt aikaa. Hävettää. Kun pari vuotta sitten raivosin sittemmin jo pois muuttaneelle rouva C:lle, ei muistaakseni hävettänyt yhtään.

Rouva T:hän on se naapurin superpuhelias rouva, joka puhuu kaikista myös selän takana. Tulemme toimeen niin hyvin kuin on tarpeen, mutta rouvan yrityksistä huolimatta olemme kyenneet säilyttämään etäisyyden. Nyt hän on keksinyt tulevansa Suomeenkin lomalle ja vaihtavansa asuntoja kanssamme samoin kuin me teimme ystäväperheemme kanssa viime vuonna. Siis meiltä kysymättä. Hemmetti. En jaksais. On rassaavaa olla tekemisissä ihmisen kanssa, jonka höpinöistä pitää suodattaa vähintään 50-80%.

Olen tähän mennessä onnistunut pitämään suuni kurissa. Tänään sitten repsahdin ja haukuin rouvan valehtelijaksi. Kävi nimittäin niin, että esikoinen tuli eskarista itkien kotiin. Valitti naapurin Leandron härnänneen ja kiusanneen koko kotimatkan vaikka hän kuinka käski lopettamaan. Noh, PMS-aikaa kun taas vietetään (alkakaa jo kuukautiset, alkakaa!!), kihahti emon alkukantainen suojeluraivo saman tien. Painelimme esikoisen kanssa naapuriin ja pakotin Leandron pyytämään anteeksi. Näin hän myös teki, ilman katumuksen häivääkään. Tiedän ettei pikku-L ole ilkeä tahallaan, kunhan härnää härnäämistään paremman tekemisen puutteessa. Olemme antaneet esikoiselle jo ohjeen ottaa voimakeinot käyttöön, jos ei sana mene muuten perille. Ja eräät eivät puhetta ymmärrä. Se on jo sata kertaa nähty. Juuh, tiedetään. Huono neuvo, mutta esikoinen on aika pian kiusattujen joukossa, jos ei hän ala oppimaan edes jonkun tason itsesuojelutaitoja. Kotonakin Otto heittelee häntä kuin hiekkasäkkiä. Yhä edelleen me saamme kehottaa häntä antamaan samalla mitalla takaisin. Silti esikoisen naamasta näkee, kuinka vastentahtoisesti hän tappelee fyysisesti jonkun toisen kanssa.

Rouva T tietää kyllä poikansa paheet ja tietää myös etteivät meidän pojat jaksa siksi hänen poikansa kanssa ns "määräänsä enempää" leikkiä. Eihän kukaan jaksa loputtomiin jos joku kaivaa jatkuvasti verta nenästään. Rouva T yritti silti valehdella, että meidän pojat olisivat kiusanneet Leandroa eilen. Paskan marjat, totesin. Otto oli kotona kipeänä koko iltapäivän ja esikoinen esikoulun pihalla pelaamassa jalkapalloa iltaan saakka ja ihan muiden poikien kanssa. Aahh.

Tiedän etten olisi saanut käydä paasaamassa, mutta pinna on niin kireällä, etten kestä juuri minkäänlaista lisähäiriötä. Mies painaa pitkää päivää ja menoja riittää. Onneksi pääsemme viikonlopuksi lepäämään "mökille". Mökki tuli kohdallemme sattumalta ja kuin tilauksesta! Alakerrassamme on tätä nykyä erään toisen naapurin verho-ompelimoateljee. Viime syksystä lähtien Rouva M on sinnikkäästi hankkiutunut ystäväksemme (kuka enää uskoo sveitsiläisiä etäisiksi - ainakaan suomalaisiin verrattuna). Pikku hiljaa ovemme taakse ilmestyi hänen poikansa käytöstä poistuneita pikkulegoja. Pussi silloin toinen tällöin. Sitten tuli illalliskutsu, grillauskutsu metsään ja nyt tarjous käyttää tuttavan mökkiä. Olemme siis tutustuneet hauskaan sveitsiläisperheeseen, joiden kanssa juttu luistaa yllättävän hyvin vaikka ikäeroa löytyykin yli 10v. Odotamme siis innolla tulevaa viikonloppua, jolloin pääsemme tsekkaamaan vuoristomöksän. Jos paikka miellyttää, saamme vuokrata sitä aina kun tarve vaatii, eikä isäntäperhe tarvitse sitä itse.

Rinteessä alempana asustaa myös eräs lapsiperhe, johon kiinnitin kevään mittaan huomiota. Heidän pihansa rajautuu suoraan meidän katuumme, josta tulee vilkasliikenteisempi, kunhan naapuritalo valmistuu. Meidän vuokraisäntämme taisto koitui heidän kiusakseen. Uusi tie valmistuvan talon autotalliin kun oli alun perin suunniteltu kulkevaksi meidän pihamme editse. Eräänä huhtikuisena sunnuntaina näimme sitten ko perheen ulkoilemassa. Pakotin miehen menemään juttusille ja kysymään suoraan josko heitä kiinnostaisi vaihtaa meidän asuntoomme. Itse en ollut kehdannut vielä juttusille, sillä en koe taitavani formaalin ja kohteliaan jutustelun saloja kovinkaan hyvin. Vai miltä kuulostaisi "Hei, mitä kuuluu? Tuota, olettekohan te tyytyväisiä asuntoonne? Me asutaan tuolla ylempänä, rauhallisemmassa (ja turvallisemmassa) ympäristössä. Haluatteko mahdollisesti muuttaa sinne?" Noh, ei mieskään kovin paljon jutun juurta keksinyt. Viikko siitä ja uusi vuokrasopimus oli allekirjoitettu!!!! Nyt perhe Vaccaro on tullut tutummaksi ja Olppa käy heidän pikku F:sä kanssa leikkikerhossa. Perhe odottelee jo innoissaan muuttoa. Löysimme heidän kauttaan myös halvan loppusiivojan. Muuttosuunnitelmat etenevät siis varsin mallikkaasti omalla painollaan.

Huh, pakko keskittyä poikiin. Otto hyppii seinille, koska ei räkätautisena pääse ulos. Veitikka puolestaan tylsistyy, koska en jaksa järjestää ohjelmaa, saati olla jatkuvasti erotuomarina. Mies on kuulemma jo junassa matkalla kotiin. Tänään ajoissa siis - koska kuumetta lasissa 100.

Knabenschiessen - juhlapäivä

Kyseessä on 12-16 vuotiaiden POIKIEN ampumakisajuhla [knabeschysse]. Ampumaharrastus on Sveitsissä hyvin suosittu. Ja tähän aikaan vuodesta onkin jälleen riistaa hyvin saatavilla. Olen aikamoinen lihansyöjäpeto, siksipä iloitsen kauppoihin jälleen ilmestyneistä metsäkauris ja saksanhirvi padoista. Ostan ne eineksinä. Meikäläisten pikaruokaa. Täkäläiset syövät riistapatansa karamellisoitujen kastanjoiden kanssa. Me emme ole vielä kastanjoiden makuun tottuneet - paitsi paahdettuina. Paahdetut kastanjat ilmestyvät katukuvaan vasta marraskuun tienoilla. Mmmmmm.

Taitaa olla kohta ruoka-aika koska aihe lipesi alkuriveillä varsinaisesta aiheesta. Ampumisjuhlan vuoksi koulut ym ovat tänään kiinni. Lapsiperheet ovat vaeltaneet sankoin joukoin kaupungin toiselle puolelle ampumakisaa seuraamaan. Vaan emme me. Huono omatunto kolkuttaa taas. Juhla kun on kuulemma MUST. Siksi kai juhlapaikalla vallitsee armoton ryysis. Maan suurin huvipuisto on pykätty paikalle vain tätä viikonloppua varten. Törsäämiskojuja olisi hengästymiseen asti. Hmmm. Parempi pysyä siis kotona. Tai ei... vein poitsut Ikean ilmaiseen lapsiparkkiin saadakseni lukea ammattikirjallisuutta 1,5h. Hodarit naamariin, mustikkakeitot ja sillit kassiin ja olemme kotosalla jälleen. Näin kului meidän juhlapäivä. Toivottavasti pojat eivät muistele katkeruudella menetettyjä ilojaan ;).

Huomenna palaamme jälleen normaaliin päiväjärjestykseen eli Veitikka on kinskissä 7.45-12 & 13.35-15.30 ja Olppa Anitan leikkikerhossa 9-11. Aion kuluttaa huomisen kaksituntiseni lenkillä. Joudun vastedes miettimään tarkasti miten vapaa-aikani käytän. Bloggaamaan en ehkä enää entiseen tapaan ehdi. Lähes kaikki netissä kuluttamani aika PITÄISI käyttää käytännön asioiden hoitamiseen. Jos roikun bloggaamassa tms turhaan surffaamassa, hyppivät pojat seinille. Toisaalta, ihmekö työ, sillä en ole todellakaan ollut viime aikoina kovin kummoinen emo. Olen paikalla, vaan en läsnä. Pojat vaistovat tietysti muuttojännityksemme ja ovat siksi olleet viime aikoina suhteellisen vaikeita. Erityisesti esikoinen. Eilen sain mittani täyteen ja pidin esikoiselle pitkän puhuttelun. Ehkäpä sen johdosta tämä päivä on sujunut ilman pahempia kohtauksia kummankaan taholta. Poitsu on jälleen suht rauhallinen ja auttavainen oma itsensä.

Kotiäidin vaikeita hetkiä - ei kovin kummoisia tosin

Olen ihan hermona ... taas kerran.
Päivä lähti hyvin käyntiin, ei siinä mitään. Olppa vain on suhteellisen tylsistynyt yksin kotona ollessaan, että kävelee jatkuvasti perässäni ja hokee äiti sitä ja äiti tätä. Yritän vastailla ja huomioda pikkumiehen parhaan kykyni mukaan samalla kun teen kotihommia. Jossain vaiheessa pinna kuitenkin kiristyy. En nimittäin todellakaan kuulu siihen ihmistyyppiin jonka tarvitsee joka hetki kokea olevansa tarvittu. Ennemminkin saan siitä näppylöitä. Päivät sujuvat kaksin hänen kanssaan todella hyvin jos unohdan kokonaan omien asioiden hoidon ja keskityn lapseen. Vaan yöllä en halua, saati aio siivota tms joten minkäs teet?

Tsemppasin puoleen päivään asti, hoidin normaaleja kotihommia, kävin Olpan kanssa kaupassa, laitoin ruokaa, siivosin jne. Kunnes lopulta poikia päikkäreille laittaessani räjähdin kun huomasin vessan lattialla taas pissalammikon. Se kun ei ole ensimmäinen kerta - eikä varmasti viimeinenkään. Pikkujuttu, tiedän sen. Mutta, ties monennenko kerran olen vastaavan sotkun vessasta siivonnut. Aina ei millään jaksaisi. Minulla oli jo kiva hinku päästä uppoutumaan työhakemusten kirjoittamiseen jne, mutta sotku vessassa tiesi lisää siivoushommia. Ja kaikki siivoukseen käytetty aika on pois muiden (mielestäni tärkeämpien) asioiden hoidosta. Olppaa on sitäpaitsi kielletty käyttämästä enää pottaa, muulloin kuin hätätapauksissa. Mm pönttökakasta hän saa namun (lahjota tepsii hyvin). Pissata pitää osata pönttöön ilman namujakin, hänellä kun on huono tapa pissata yli potan äyräiden. Etenkin yöllä pikku pippeli seisoo niin tarmokkaasti, ettei suihku osu juuri koskaan sinne minne pitäisi. Ja aamulla on ikävä huomata kävelevänsä pissasta tahmealla vessanlattialla. Poitsu ylettää pöntölle varsin hyvin, muttei vaivaudu tekemään tarpeitaan isojen poikien tavoin. Jonkun aikaa he pissassivat isoveljen kanssa sujuvasti ristiin, mutta heti kun toin potan takaisin vessaan hätätapausten varalta, loppui pöntön käyttö siihen. Huoh. Poitsu sai pestä itse sotkunsa. Niinkuin niin monesti aiemminkin. Oma fiilis tosin putosi pakkasen puolelle. Ja niin esikoisenkin - hän inhoaa yli kaiken kiukkuamistani. Mistähän saisin hieman lisää kärsivällisyyttä???

Muuten, Veitikalla on sen verran kiirusta esikoulunsa ja muiden menojensa kanssa, ettei päikkäreille meillä juurikaan enää ehditä. Yritän silti nukuttaa poikia maanantaisin ja perjantaisin, etteivät tyystin kuukahtaisi. Ja siksikin että saisin edes pienen levähdyshetken kesken päivän. Olen hyvin itsekäs äiti, tiedän sen. Vaan minuapa ei olekkaan pienestä pitäen opetettu/valmistettu/koulittu kotiemon rooliin.
Näin meillä. Kuis teillä?