Ja kotiin VIHDOIN saapuessaan mies ihmettelee ja kummastelee kun en seurustele vieraiden kanssa. Voihan v...u. Okei, oman veljeni kanssa pystyin ottamaan rennosti, mutta silti miehen arvostelu ja ihmettely rassaa välillä sietokyvyn äärirajoille. Niimpä päätin liueta maisemista päiväksi vuoristoon. Se tekee aina hyvää sielulle ja ruumiille. Tosin jalat olivat jälkeenpäin kuin kaksi tönkkösuolattua silliä.
Lehmä on sveitsiläisen pyhä eläin. Moinen märehtijä on kaunis ja yleensä onneksi myös ystävällinen. Jos lehmä pelottaa on turha lähteä vaeltamaankaan. Vaelluspolku kun vie yleensä väistämättä laitumen läpi. Lehmän takana oikealla kuuluisan Heidimaan sahalaitahuiput (Toggenburgin vuoristojono), alhaalla vasemmalla Walensee.
Teeppäs elikko tilaa... ja lopeta se vaelluspolulle kakkaaminen!!! Johan tässä on sonnassa kahlattu!
Huipulla! Nüenchamm 1983m. Eihän ylösmeno vielä missään tunnu - hengästyttää toki hieman. Alastulossa lihakset saavat rääkkiä.
Uudet kengät hankaavat. Enkä ole niihin muutenkaan tyytyväinen. Vaan kyllähän niillä Suomessa parit lappivaellukset toki vielä tekee...
Lihaskuntojumppaa heh, hee!
Vuoristojärvi Talalpsee. Biksut oli mukana, mutta tuulen yltyessä ei uiminen innostanutkaan. Tyydyin uittamaan kiehuvia jalkoja peilikirkkaassa vedessä.
Alas tulin kesäkelkkaradalla (Rodelbahn) ja kuvan kaltaisella potkupyörällä (Trottinett). Kelkkaradassa meinasi vanhalta päästä itku. Rata kun kulki osittain korkeiden kuusien puolivälissä, rata huojui ja kälynen kelkka matalien reunojen välissä myös... ei ollut korkeanpaikankammoisella kivaa, etenkin kun radalla piti mennä myös mahd lujaa, jottei seuraava hurjapää painele suoraan päin. Sen sijaan potkupyörällä hurjastelu oli kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti