...jatkoa naapurustojuoruiluun.

On se vaan niin, etten ole luotu miksikään hiekkalaatikkohengettäreksi, joka jaksaa joka muksun oikkuja koskaan hermostumatta.
Eilen kävi sitten seuraavaa...
Naapurin enkeli nimeltään Noemi ei ole kuulemma ollut koko viikkona koulussa. Mutta sehän ei haittaa perheen elämäntyyliä. Misu juosta vipeltää ulkona pikkupikku bikineissään ja kun sain aikaiseksi kyhätä pystyyn poikien vesilelun niin eikös Noemi ottanut ja kaatanut laivojen uittamiseen tarkoitetun veden päälleen. No ei siinä mitään, kukin tavallaan. Mulla meni hermo vasta sitten kun tyttö löytyi Veetin sängystä läpimärkänä muka piilosta leikkimästä. Ohjasin Veetin tyttökaverineen ulos ja laitoin ovet kiinni. En millään jaksa sisään-ulos-sisään-ulos leikkejä kun muksut ovat ensin kastelleet itsensä ulkona, juosseet hiekkalaatikkoon ja sitten pitäisi päästä sänkyyn...
Seuraava niitti oli, kun misu tilanteen tyynnyttämiseksi haki kotoaan pinon namuja. Hänen välipalansa kun koostuu karkeista, joka päivä. Silloin hermostuin toden teolla ja käskin poikien antaa namut takaisin ja katsoa vierestä kuinka Noemi söi tervellisen välipalansa... ja illalla keräilin namupapereita puutarhastamme. Alan epäillä tytön vanhempien lukutaitoa, sillä niin moneen otteeseen on koulusta lähetetty postia koskien terveellisiä välipaloja.

Lopulta kun Noemin piti lähteä illan karatetreeneihinsä (niistä ei näköjään lintsata vaikka koulusta lintsataankin) sain jankata hyvän aikaa siitä miksen päästä Veetiä hänen perheensä mukaan ko treeneihin. Olin lopulta niin kärynä, etten saanut jatkuviin warum-kysymyksiin muuta ulos kuin darum. Arrrg, että tälläisissä tilanteissa sitä toivoo asuvansa Suomessa, jossa asioiden selvittäminen puhumalla on hieman helpompaa, etenkin kun hermo on kireällä.

Noh, sama tilanne tänään. Veetiä ei olisi tippaakaan kiinnostanut leikkiä tyttelin kanssa, vaan tyttöpä ei EI:tä ymmärrä. Enkä minä ole koskaan kestänyt ihmisiä, jotka jankkaavat ja tankkaavat kunnes asia pitää ilmoittaa níin ilkeästi että viesti menee varmasti perille.
Sää on mitä mahtavin, joten haluamme toki olla ulkona. Muuta vaihtoehtoa ei siis ole kuin yrittää leikkiä kimpassa. Ja taas, Veetiä pehmittääkseen Noemi haki pojille jäätelöt. Tsemppasin aika paljon pitääkseni misulle luennon että tänään oli sitten viimeinen kerta kun hän kuskaa meidän pojille namuja, jäätelöä, kakkuja tms. MINULTA LUPAA KYSYMÄTTÄ. Olin aika hiilenä ja siksi ilkeä. Kysyin joka asian jälkeen, menikö viesti varmasti perille ja loppukaneetiksi, ettei meille ole mitään asiaa leikkimään karkkien saattelemana. Olen nimittäin pannut merkille, että jolleivät naapurin muksut muuten hänen kanssaan leiki, niin suosio hankitaan sitten namuilla.
Huoh. Saavathan meidän pojat namuja ja jäätelöä syödä, ei se siitä kiinni ole. En kuitenkaan pidä siitä, että niitä vedetään napa täyteen joka päivä. Tänäänkin meillä oli jo poikien kesken jätskihetki ennenkuin misu ehti kuvaan omine houkutuksineen.

Kirkuminen loppui. Pitänee mennä ulos tarkastamaan mihin Noemi on pojat tällä kertaa kuskannut. Ja toivottavasti pääsen istuttamaan rauhassa basilikat ja muut.
Ehkäpä pitäisi oppia ottamaan rennosti. Onhan noilla omillakin muksuilla nykyään turhankin usein äly karkuteilla. Raivostuttaa vaan, että kun muu naapurusto hyljeksii, niin meidän on silti pakko kestää. Kun päästiin siitä yhdestä naaman raapijasta niin tilalle tuli toisenlainen päänvaiva. Niin kai se aina on. Ainakin tyttö on aina hyvällä tuulella ja leikkii mielellään kaikkien kanssa, muita koskaan sorsimatta. Se on sentään kaunis piirre ja turhan usein lasten kesken harvinaista.