26.4-4.5.2008 Tessin, Valle Leventina

Tulihan nähtyä, eipä tarvitse mennä toiste.
Vaikka matka ei sinänsä ole pitkä (vain 2h) on St Gotthardin 17km tunneli aina niin tukkonen että nytkin jouduimme kesken matkan vaihtamaan reittisuunnitelmaa ja 2,5h jonottaminen St Gotthardin lievässä ylämäkiruuhkassa, pissahädässä ja nälässä vaihtui pidempään (mutta nopeampaan) San Bernardinon solaan, joka olikin yllättävän kaunis. Eikä ruuhkista tietoakaan. Anoppi oli matkassa mukana ja perin tyytyväinen, näkihän hän aimo annoksen Keski- ja Etelä-Sveitsiä siksak-ajoreittimme johdosta. Ajoimme menomatkalla suoraan Maggiore-järven rannalle syömään pizzaa palmujen katveessa.


Ascona. Perheen urokset lennossa!


Ascona. Esikoinen ihastelee näkymiä.

Kevätlomakohde oli jälleen bongattu REKAn sivuilta. Ajattelin maatilan eteläisessä italiankielisessä kantoonissa (Tessin) olevan pojille jees ja niinhän se pupuineen, kanoineen, kissoineen ja lehmineen olikin. Mutta silti. Jotenkin sinänsä idyllinen ja kaunis laakso tökki. Johtuisiko siitä että laakson pohjalla huristeli valtaisa joukko rekkoja, sillä kuuluuhan St Gotthardin tunneli tärkeimpiin napanuoriin eteläisen ja keskisen Euroopan välillä? Vai olenko jo kyllästynyt vuoristomaisemiin, kun kerran mielikin on jo puoliksi Suomessa? Vaikea sanoa.
Saimme ainakin vaeltaa mielin määrin ja jopa miehenkin kanssa IHAN kahdestaan. Söimme hyvin maatalon omia juustoja ja makkaroita, jne...


Strada Alta: Cavagnago-Sobrio. Taustalla näkyy tyypillinen rakennustyyli. Kaikki kiveä, myös katto.


Taidetta vaellusreitillä. Kylämme lähellä oli luontopolku muistaakseni nimeltään "Arte della Pineta". Suojeltu männikkömetsä ja taidekin hiveli näköaistia, kuten tässä.


Kun lapset eivät ole mukana, uskaltavat vanhemmatkin irrottautua sovinnaisuuden kahleista. En ole isolla hädällä vaan muuten vain tuulettelen kuvaa varten...


Parionnea kun kerrankin pääsimme kahden hieman kovemmalle vaellukselle. Ne kun ovat olleet vähissä... Suunniteltu ylityksemme toisen laakson puolelle ei toteutunut liian suuren lumimäärän johdosta. Hemmetti. Valle Lucomagnossa sijaitsee varsin hieno Aquacalda, jonne oli alunperin tarkoitus lähteä yön yli vaellukselle.


Majatalomme juustovarasto. Tilan lehmät viettävät kesän yli 1800m korkeudessa. Lypsetystä maidosta valmistetaan juustoa, jota saa kutsua nimellä alppijuusto. Se ei tosin maistunut lankaan samalta kuin Gotthardin tunnelin toisella puolella myytävä alppijuusto, vaan 100 kertaa paremmalta! Puolitahkoa lähti mukaan joka lajia. Maiskis! (aromikkaat juustot maistuvat taas, kun raskauksien ja imetysten aiheuttamat kieliongelmat ovat poissa - lapsettomille tämä lienee hepreaa.)

Lausanneen terkkuja!

Olen pienessä hiprakassa, joten viesti voi olla sekava.

Halusin vain sanoa sen, että eipä ole tosiaan herkkua ulkomaanelävän joutua kiperään tilanteeseen tai hankaluuksiin. Erityisesti jos kielitaito on vielä hakusessa tai luonteessa ujoutta. Muista kuitenkin hankkia puhelimeesi ainakin virkavallan, ambulanssin ja jonkun tulkkaukseen suostuvan tyypin numero. Vielä vähän ärhäkkää suomalaista sisua kehiin ja joka tilanne on hoidettavissa.

Minua on kirottu temperamenttisella (mistä lie periytynyt) ja auktoriteettejä pelkämättömällä luonteella, joista on ollut useammin haittaa kuin hyötyä. Ulkomailla ollessani ja ehkä "kielivammaisena" ko piirteistä on kuitenkin ollut korvaamatonta hyötyä. Milloin olen haistatellut italialaiselle ulkomaalaispoliisille pitkät, kun hän yritti kiristää illallinen vastaan oleskelulupa. Ja niinkuin olin jonottanut senkin saamarin ulkomaalaisviraston ovella aamusta toiseen saadakseni oleskelu/työluvan. Mieluummin olin laittomasti maassa kuin antauduin illalliselle (ja käpelöitäväksi) itseään täynnä olevan giggiksen kanssa, joka luuli olevasta suuressakin valta-asemassa.

Ja entäs sekin tapaus Tallinnan laitamilla kun eksyimme museokaarallani heti alkumetreillä matkalla surullisen kuuluisalle Tsekin työharjoittelumatkalleni. Pari pollaria yritti kaikin konstein kiristää rahaa, luottokortteja ja lopuksi jopa matkassa ollutta pyörääni... säälittävää. Onneksi matkaseurakaverillani oli vielä enemmän kanttia ja kokemusta kuin minulla ja siksipä virkavalta jäi ilman ylimääräistä tienestiä.
Jne, jne, jne.

Onneksi Sveitsin poliisi oli LÄNSIMAINEN luotettava poliisi, joka hoiti tilanteen niinkuin suomalainen olettaa virkavallan toimivan. Näin ei kuitenkaan aina ole. Ja onneksi peräänajajani myönsi heti mokansa, joskin käräytti pinnansa kun en päästänyt häntä vähällä. Olisi ollut tosi helppo sanoa, joo mee vaan, ei tässä mitään... vaan kelläs maksatat, jos niskasi jumittaakin vuorokauden kuluttua täräyksestä tai jos autosi rakenteisiin tuleekin näkymätön mutta vaivaava rakennemurtuma? Siksi tilanne pitää aina hoitaa pitkän kaavan mukaan.

Yksi asia silti ihmetyttää ja kummastuttaa. Asuimme hieman reilut pari vuotta Amsterdamissa ennen Sveitsiin muuttoa. Joidenkin mielestä Damilla on pelottava ja paha maine nimenomaan vapaan huumepolitiikan takia. Olihan siellä nistejä riittämiin ja pilvenpolton aromaattinen tuoksu leijui ilmassa jatkuvasti (ja pidän siitä tuoksusta edelleen). Mutta, pelännyt en koskaan. En edes punaisten lyhyjen alueella, en mihinkään vuorokauden aikaan.
Sen sijaan täällä pelottaa heti kun vähänkin epäilyttävämpi tyyppi tulee pimeällä kadulla vastaan. Mikähän kumma siinä on? Jopa päärautatieasemalla päivystävät juopot saavan minut varuilleen. Suomessa vastaava tyyppi ei herättäisi minussa värekarvaakaan. Italiassa sain juosta henkeni kaupalla karkuun ja vältyin täpärästi ainakin parilta raiskausyritykseltä.
Ehkä näistä kaikista kokemuksista on kertynyt sen verran karstaa aivolohkoihin, että uskallan edelleen astua vastarintaan vaikka pelottaisikin.

Äh, mikähän tämän viestin pointti oli? Unohtui... ja nyt meni keskittymiskyky kun töllöstä tulee saksan idolsin karsinta ja pikku sormustillinen Tessinista tuomaamme grappaakin maistuisi. Tsüss!
;-))))

Treffit sveitsipoliisin kanssa...

Ryöstinkö kelloliikkeen kuuluisalla Bahnhofstrassella? Myinkö itseäni Langstrassella? Uinko alasti kaupungin läpi virtaavassa Limmatissa vai kävinkö kenties kiinni naapurin kurkkuun?

En, vaan jouduin peräänajetuksi. Seisoin liikennevaloissa helteessä ja nälkäisenä matkalla poikien kanssa kauppakeskukseen syömään ja ruokaostoksille. Perään ajoi likaistakin likaisempi veripalvelun auto ryminällä. Syöksyin ulos aivan raivona ja aloin sättiä peräänajajaa että kehtaakin ajaa noin käsittämättömässä paikassa aivan uuden automme perään. Me selvisimme onneksi poikain kanssa säikähdyksellä ja autokin ainakin päällepäin vain vaivoin havaittavalla lommolla. Siihen veripalveluauton kuski "Lisäät vähän vahaa, kiilloitat ja se on siinä. Kiitti ja moi!"
Otin saman tien auton tiedot ylös ja sanoin ettei se nyt ihan noin mene, sori vaan. Ajoimme risteyksen yli bussipysäkille, jossa sanoin haluavani hoitaa kaiken virallisen kaavan mukaan. Tapahtumat paperille, jne... Peräänajaja hermostui välittömästi, kun kummankaan autosta ei löytynyt vakuutusyhtiön kolariselvityspaperia. Hänellä kun oli kiire, eikä siksi koko päivää aikaa hoitaa moista asiaa!

Onneksi tyyppi soitti itse pari neuvoa antavaa puhelua ja suostui niiden jälkeen hankkimaan paikalle poliisin tuomaan meille ko paperin. Kenelle ulkomaalainen soitaa neuvoa antavan puhelun? Aviomiestäni en saanut lukuisista yrityksistä huolimatta kiinni ja poliisin numeroa ei puhelimessani ollut, kuten ei muitakaan hätänumeroita. Jos hätä olisi ollut suuri, olisin ollut omillani, niin kuin olin nyt pienemässäkin hädässä.

Odotimme poliisiautoa 10 min hiljaisuuden vallitessa (pojat saivat popsia kaikki namut, energiapatukat ja juomat jotka autosta löysin). Poliisin saapuessa paikalle ehdotin, että sveitsinsaksan sijasta voisimme hoitaa homman joko englanniksi, saksaksi tai italiaksi. Mainittuani italian, alkoi peräänajaja yhtäkkiä sättiä minua rasistiksi. HÄH!? Sehän on yksi Sveitsin virallisista kielistä, haloo?!!! Vasta silloin tarkastelin tyyppiä tarkemmin. Maailmanomistajan elkeet tyyliin "mähän haldaan kulkaa ihan mitä vaan", hermostunut liikehdintä, suupielet pienessä valkoisessa vaahdossa, pakonomainen virne päällä ja puolinaamaa peittävät aurinkolasit, jotta pupillit pysyvät piilossa. Mitä tulee mieleen? Hälytyskellojen pitäisi soida... Tyyppi ei takuulla ollut aivan selvin päin. Tuskin myöskään humalassa. Verinäytteestä löytyisi mahdollisesti amfetamiinia tai jopa kokaiinia. Voihan ko tunnuspiirteet selittää monella muullakin tavalla, mutta olen nyt tarkoituksellisesti yksisilmäinen. Minulta ei löydy tippaakaan ymmärtämystä ihmisille, jotka istuvat rattiin huumaavien ja/tai humalluttavien aineiden vaikutuksen alaisina.

Poliisin aikomuksena oli luovuttaa vahinkoilmoituspeperi ja häipyä paikalta, mutta minulla ei ollut siinä vaiheessa enää pienintäkään aikomustakaan jäädä kahdestaan mahdollisesti huumeiden vaikutuksen alaisena olevan juipin kanssa täyttämään papereita, joiden sisältöäkään en välttämättä ymmärtäisi. Poliisi jäi turvakseni. Ja menipä heiltäkin prosuureiden täyttämiseen reilu tunti...
Kun vaadin peräänajajalle kaikkia mahdollisia seuraamuksia mitä vain vaadittavissa oli, alkoi sättiminen ja haukkuminen... en onneksi ymmärtänyt puoliakaan, mutta poliisien toppuuttelevasta tyylistä päätellen sain osakseni vähemmän kauniita ilmaisuja. Tyypin ajokortista näin että kyseessä oli kuin olikin saapasmaan siirtolainen, joten muutin meidän välisen kielen italiaksi ja johan kuulin kaikki mahdolliset haistattelusanat sitten silläkin kielellä ja pistin itse samalla mitalla takaisin. Alkoipa hän sättiä ulkomaalaisesta taustastani, hänellä kun on sentään jo maan passi. Onnistuin vastaamaan saksaksi "Parempi sulle, huonompi Sveitsille!" ja sain poliisit puolelleni. Heitin lisää vettä myllyyn käskemällä tyyppiä opettelemaan maan ajotavan, se kun on HIEMAN eri kuin hänen mentaliteettinsä mukaisessa saapasmaassa. Pitihän sitä nyt vähän rokottaa... pieni kostonhimoinen sadisti se astuu sentään tässäkin kotiäidissä.

Heti kun "elvis" katosi omaan autoonsa jäähylle ja kuulomatkan ulkopuolelle, ilmaisin poliiseille huoleni tyypin ajokunnosta ja huumeiden mahdollisesta osuudesta asiaan. Johan tuli pollareihin eloa. Peräsin puhalluskokeen perään (ei heillä kuulemma sellaisia kamoja mukana ole - eikös suomessa aina?!?) ja mielellään myös verikokeen. Johan alkoi kiihkeä soittelu ja supattelu poliisien kesken. Kun paperit oli saatu valmiiksi, lähetettiin minut pois paikalta. Tyyppi otettiin tarkempaan syyniin. Hyvä niin.

Olisi tehnyt mieli huikata juipille vielä lähtiessäni, että saatatpa kuule sisiliansissi joutua vielä vankilaan. Kokkelipäissään ajo johtaa kuulemani mukaan vankilaan aika pian. Karmeinta on, että näitä tyyppejä on liikenne pullollaan ja lapseni mahdollisesti heidän maalitauluinaan. Jos ei tyyppi kerran nähnyt minua seisomassa liikennevaloissa keskellä kirkasta päivää, ilman ruuhkaa tms sählinkiä... miten hän muka huomaisi pienen nassikan ylittämässä kadun tms? Olen äärimmäisen tyytyväinen jos sain juipin satimeen ja mahdollisesti ajoluvan kuivumaan. Olen ainakin tehnyt voitavani.

...jatkoa naapurustojuoruiluun.

On se vaan niin, etten ole luotu miksikään hiekkalaatikkohengettäreksi, joka jaksaa joka muksun oikkuja koskaan hermostumatta.
Eilen kävi sitten seuraavaa...
Naapurin enkeli nimeltään Noemi ei ole kuulemma ollut koko viikkona koulussa. Mutta sehän ei haittaa perheen elämäntyyliä. Misu juosta vipeltää ulkona pikkupikku bikineissään ja kun sain aikaiseksi kyhätä pystyyn poikien vesilelun niin eikös Noemi ottanut ja kaatanut laivojen uittamiseen tarkoitetun veden päälleen. No ei siinä mitään, kukin tavallaan. Mulla meni hermo vasta sitten kun tyttö löytyi Veetin sängystä läpimärkänä muka piilosta leikkimästä. Ohjasin Veetin tyttökaverineen ulos ja laitoin ovet kiinni. En millään jaksa sisään-ulos-sisään-ulos leikkejä kun muksut ovat ensin kastelleet itsensä ulkona, juosseet hiekkalaatikkoon ja sitten pitäisi päästä sänkyyn...
Seuraava niitti oli, kun misu tilanteen tyynnyttämiseksi haki kotoaan pinon namuja. Hänen välipalansa kun koostuu karkeista, joka päivä. Silloin hermostuin toden teolla ja käskin poikien antaa namut takaisin ja katsoa vierestä kuinka Noemi söi tervellisen välipalansa... ja illalla keräilin namupapereita puutarhastamme. Alan epäillä tytön vanhempien lukutaitoa, sillä niin moneen otteeseen on koulusta lähetetty postia koskien terveellisiä välipaloja.

Lopulta kun Noemin piti lähteä illan karatetreeneihinsä (niistä ei näköjään lintsata vaikka koulusta lintsataankin) sain jankata hyvän aikaa siitä miksen päästä Veetiä hänen perheensä mukaan ko treeneihin. Olin lopulta niin kärynä, etten saanut jatkuviin warum-kysymyksiin muuta ulos kuin darum. Arrrg, että tälläisissä tilanteissa sitä toivoo asuvansa Suomessa, jossa asioiden selvittäminen puhumalla on hieman helpompaa, etenkin kun hermo on kireällä.

Noh, sama tilanne tänään. Veetiä ei olisi tippaakaan kiinnostanut leikkiä tyttelin kanssa, vaan tyttöpä ei EI:tä ymmärrä. Enkä minä ole koskaan kestänyt ihmisiä, jotka jankkaavat ja tankkaavat kunnes asia pitää ilmoittaa níin ilkeästi että viesti menee varmasti perille.
Sää on mitä mahtavin, joten haluamme toki olla ulkona. Muuta vaihtoehtoa ei siis ole kuin yrittää leikkiä kimpassa. Ja taas, Veetiä pehmittääkseen Noemi haki pojille jäätelöt. Tsemppasin aika paljon pitääkseni misulle luennon että tänään oli sitten viimeinen kerta kun hän kuskaa meidän pojille namuja, jäätelöä, kakkuja tms. MINULTA LUPAA KYSYMÄTTÄ. Olin aika hiilenä ja siksi ilkeä. Kysyin joka asian jälkeen, menikö viesti varmasti perille ja loppukaneetiksi, ettei meille ole mitään asiaa leikkimään karkkien saattelemana. Olen nimittäin pannut merkille, että jolleivät naapurin muksut muuten hänen kanssaan leiki, niin suosio hankitaan sitten namuilla.
Huoh. Saavathan meidän pojat namuja ja jäätelöä syödä, ei se siitä kiinni ole. En kuitenkaan pidä siitä, että niitä vedetään napa täyteen joka päivä. Tänäänkin meillä oli jo poikien kesken jätskihetki ennenkuin misu ehti kuvaan omine houkutuksineen.

Kirkuminen loppui. Pitänee mennä ulos tarkastamaan mihin Noemi on pojat tällä kertaa kuskannut. Ja toivottavasti pääsen istuttamaan rauhassa basilikat ja muut.
Ehkäpä pitäisi oppia ottamaan rennosti. Onhan noilla omillakin muksuilla nykyään turhankin usein äly karkuteilla. Raivostuttaa vaan, että kun muu naapurusto hyljeksii, niin meidän on silti pakko kestää. Kun päästiin siitä yhdestä naaman raapijasta niin tilalle tuli toisenlainen päänvaiva. Niin kai se aina on. Ainakin tyttö on aina hyvällä tuulella ja leikkii mielellään kaikkien kanssa, muita koskaan sorsimatta. Se on sentään kaunis piirre ja turhan usein lasten kesken harvinaista.

Leikkikavereita, onko heitä?

Ciao!
Olen puhunut viikon italiaa, ja koska en ole mikään kielinero, on saksa-aivolohkon aktivoiminen taas työn ja tuskan takana.
Tulin helteiseltä pihalta kotiin evakkoon kun hermostuin naapurin muksulle, joka inttää joka asiassa ´vastaan eikä ole muutenkaan mikään ruudinkeksijä. Ja jos ei ole tälläkään äipällä tänään kovin pitkät piuhat eikä kielitaitokaan ihan kondiksessa, on soppa valmis. Parempi kadota siis takavasemalle.
Naapurin enkelinkaunis punatukkainen misu (8v) on ehtinyt asua talossamme puoli vuotta ja jo sinä aikana ovat kaverit kadonneet jäljettömiin. Tiedän että suurin osa tytön kavereista ei vain avaa hänelle enää oveaan. Eikä aina tekisi meidänkään mieli. Syynä kaverikatoon ja tytön turvautuminen pikkuisiin suomipoikiin johtuu perheen elämäntyylistä. Perheen isä kehui minulle heti muuttopäivänään heidän elävän sossun rahoilla... jossa ei ole sinänsä mitään pahaa. Pahaa mieltä naapurustossa tuntuu aiheutuneen siitä, että äidin ja isin kotonaolosta huolimatta koko perhe shoppailee ja syö ulkona ahkerasti. Koko perheellä on viimeisen päälle merkkikuteet, ja tytölläkin joka viikko uudet vaatteet ja kengät. Pisteenä i:n päälle tyttö kuskaa ulos jatkuvasti toinen toistaan hienompia uusia leluja dinoroboteista ja kauko-ohjattavista autoista lähtien... Viimeinen niitti oli kai se, että perhe lomaili kevätlomalla 4 päivää Pariisin Disneylandissä.
Yritän ajatella positiivisesti. Ainakin tyttö on aina iloinen. Ainoana muksuna tosin suhteellisen dominoiva, mistä johtuen Veitikka ei aluksi kestänyt misua lainkaan. Nykyään hän kykenee jo pitämään puolensa (joskus tosin vain kirkumalla, hampaita kiristämällä ja nyrkkiä puimalla) ja oppiipa hän kieltäkin.

Veitikan paras kaveri on tätä nykyä naapurin Urs. Urs asuu kadun toisella puolella ja on veitikan kanssa samalla esikoululuokalla. Vielä syksyllä ei Ursia juuri Veitikan seura kiinnostanut, sillä kuuluihan hän isompiin ja meidän poika niihin pienempiin kinskiläisiin. Kun Ursilta katosi oma paras kaverinsa, alkoi Veetin ja Ursin lähestyminen. Pojat leikkivät tätä nykyä vain poikien leikkejä ja mielellään vain kahdestaan. Ja Veeti on kiinnostunut kaikesta mistä Urskin...